”Mäntän mies” Ylen johtoon
- Lauri Kivinen kuvattiin KMV-lehteen syyskuussa 1985 Koskelanlammen rannalla Mäntän tehdas taustalla.
Ylen uudeksi toimitusjohtajaksi valittu Lauri Kivinen työskenteli 1980-luvun puolivälissä Mäntässä.
KMV-lehdessä syksyllä 1985 julkaistussa haastattelussa Lauri Kivinen totesi tulleensa Mänttään jäädäkseen.
Haastavan työn lisäksi hän oli löytänyt Mäntästä monenlaisia harrastusmahdollisuuksia.
Tuolloin 24-vuotias nuori mies tuli tiedottajaksi G.A.Serlachius Oy:n palvelukseen keväällä 1985.
Vaasasta syntyisin olevan Kivisen opinnot Turun kauppakorkeakoulussa olivat tuolloin viimeisiä tenttejä vaille valmiit. Hän valmistui sieltä kauppatieteen maisteriksi saman vuoden aikana.
Kivisen yhtiölle palkkasi lehdistöneuvos Pekka Kivelä.
– Lauri oli ollut Keskisuomalaisen taloustoimituksessa ja toimittaja Reijo Vatanen sanoi, että ota se Lauri, sehän hoitaa homman. Pestasin hänet Mänttään juuri ennen kuin itse tulin sinne takaisin Äänekoskelta, hän muisteli.
Kivisen tehtäviin Serlachiuksella kuului sekä yhtiön sisäistä että ulkoista viestintää ja myös sen tuotteista tiedottamista.
Mänttään hän ei kuitenkaan arveluitaan huolimatta jäänyt, vaan siirtyi melko pian uusiin tehtäviin Nokian palvelukseen.
Kivinen palkattiin ensin Nokian viestintäpäälliköksi 1988, sitten Nokian matkapuhelinyksikön viestintäjohtajaksi1992 ja koko Nokia-konsernin viestintäjohtajaksi 1997.
KMV-lehden haastattelussa vuonna 1985 Kivinen korosti yksilön valinnanvapauden merkitystä tiedotusvälineiden käytössä.
– Ihmisellä tulisi olla mahdollisuus valita kiinnostuksensa mukaan tietokanavansa niin kuin hän nyt kääntää radio-nappulaa ja valitsee oikean kanavan, ja mahdollisuuksia tulisi olla useampia, hän toteaa jutussa.
Kivisen toive on toteutunut siinä, että nykyisin valittavia kanavia on paljon enemmän kuin 25 vuotta sitten. Nyt hän toivonee, että radio-nappulaa käännetään Ylen kanaville.


