KPK F-00 haki pisteet Hämeenkyröstä
Lauantaina 20. helmikuuta pelattiin Leijonaliigan toiseksi viimeinen sarjaturnaus Hämeenkyrön hallissa. Ensimmäisessä ottelussa KPK sai vastaansa Ruoveden Ruoskan mustat.
Peli oli erittäin tasainen alusta loppuun ja loistavia tilanteita nähtiin molemmissa päädyissä.
KPK siirtyi 1-0 johtoon Jesse Niemisen maalilla ajassa 10.43. Ruoska kuittasi kuitenkin välittömästi seuraavan kahden minuutin aikana tehden kaksi maalia ja näin tilanne oli 1-2 Ruoskalle.
KPK:n tasoitus nähtiin seuraavassa vaihdossa ja maalista vastasi Jami Jokinen. Vielä ennen puoliaikaa Ruoska teki yhden maalin ja tauolle siirryttiin lukemissa 2-3.
Toisen puoliajan ensimmäisessä vaihdossa Ruoska pääsi maalinedustatilanteesta kasvattamaan johtoaan jo 2-4. KPK:n avausmaalista vastannut Jesse Nieminen kavensi hyvällä rannelaukauksella ajassa 29.10 tilanteeksi 3-4.
KPK:n tasoitus nähtiin 35 peliminuutin kohdalla, kun koko ottelun hyvin pelannut
Eetu Heinonen ampui ribaundista kiekon varmasti verkkoon. Ottelulle niitin laukoi Rasmus Tuominen, kolme minuuttia ennen loppusummeria ja näin KPK vei ottelun nimiinsä tuloksella 5-4 ja tärkeät sarjapisteet matkasivat Mänttään.
Päivän toisessa pelissä KPK:n vastustajaksi luisteli Parkanon PK-83 Aatut. Mäntän poikien luistin kulki heti ottelun alusta ja maaleja nähtiin heti ensimmäisestä minuutista lähtien, kun Jami Jokinen avasi maalihanat.
Peli kulki täysin KPK:n nuottien mukaan ja ajassa 12.30 Jaakko Vihersalo siirsi ottelun toisella maalillaan KPK:n turvallisen tuntuiseen 5-1 johtoon.
Seuraavassa vaihdossa Eero Kytömäki ja Atte Suvensalo tekivät maalin mieheen ja tähän suoritukseen aikaa kului vain kaksikymmentäyksi sekuntia ja tilanne 7-1.
Tämä jäi ensimmäisen puoliajan tulokseksi. Toisella puoliajalla nähtiin maaleja tasaiseen tahtiin ja KPK voitti lopulta hyvällä luistelulla ottelun 14-3
Turnauksen maalit jakaantuivat seuraavasti: Jami Jokinen 4, Jesse Nieminen 3, Atte Suvensalo 3, Eero Kytömäki 3, Jaakko Vihersalo, 2 Eetu Heinonen 2, Santeri Jatkola 1 ja Rasmus Tuominen 1
KPK:n joukkueessa pelasivat lisäksi Olli Silvander ,Ville Nieminen. KPK:n maalia vartioi molemmissa peleissä Lauri Otsola.
Leijonaliigan 2009-2010 viimeinen turnaus pelataan Virroilla 13. maaliskuuta lauantaina.


