Satamalakko puree jo
Javasko Oy varautuu työntekijöiden lomautuksiin, jos satamien lakko jatkuu vielä torstain jälkeen.
– Meiltä alkavat loppua tietyt raaka-aineet ja komponentit, niin myös meidän alihankkijoiltamme, kertoo Javasko Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Korpela.
Javasko kokoonpanotyöt kärsivät jo. Myöskään tilaukset eivät kulje maailmalta Mänttään päin.
Korpela kertoo, että tilanne jossa työt jouduttaisiin nykyisessä markkinatilanteessa keskeyttämään on erittäin ikävä. Ahtaajien lakko on alkanut purra nopeasti yrityksen toimintaan, tiettyjä levykokoja puuttuu jo. Viimeistään ensi viikolla pitäisi alkaa saamaan raaka-ainetta.
Metsä Tissue Oyj:n Mäntän tehtaan tehtaanjohtaja Jori Sahlstén kertoo, että toistaiseksi Mäntän tehtaalla on kaikki linjat pystytty pitämään käynnissä.
– Tietysti jos lakko pitkittyy, tulevat tiettyjen vientituotteiden varastot ennen pitkään täyteen ja linjoja täytyy alkaa ajaa alas, kertoo Sahlstén.
Metsäliiton Vilppulan sahan tehdaspäällikkö Jaakko Vierola kertoo, että satamalakko on vaikuttanut yrityksessä siten että suurin osa tuotettavasta sahatavarasta jää nyt varastoon. Kotimaahan viedään toki vielä., eikä työn rajoituksia ole vielä.
– Käytännössä pystymme toimimaan normaalisti ensi viikon, sen jälkeen varastomme ovat täynnä ja laitos ajetaan alas, kertoo Vierola.


