Ei sitovia lupauksia Lahden koulun jatkosta
Pohjois-Kuoreveden Kylät pyysi lausuntoa Mänttä-Vilppulan sivistyslautakunnalta niistä periaatteista, joilla Lahden koulun jatkoa ja toimintaa käsiteltäisiin mahdollisen kuntarajan siirron jälkeen.
Yhdistys on valmistelemassa esitystä mahdollisesta kuntarajan siirrosta niin, että Lahden koulu ja sitä ympäröivä alue olisivat osa Mänttä-Vilppulaa. Tässä vaiheessa kyläyhdistys kerää tietoa eri hallinnonaloilta saadakseen etukäteen realista tietoa, mitä mahdollinen muutos toisi tullessaan ihmisten arkeen.
Sivistyslautakunnan lausunnon mukaan Pohjois-Kuoreveden Kylät -yhdistykselle ei voida antaa ehdottoman sitovia lupauksia Lahden koulun jatkosta ja toiminnasta.
Lausunnossa sanotaan kuitenkin, että hetimmiten mahdollisen liitoksen toteutuessa, ei koulua ensi töiksi esitetä lakkautettavaksi, vaan tarkastellaan koulun oppilas- ja opettajamäärää pitemmällä kolmen vuoden periodilla.
Periodin aikana määritellään oppilasmäärärajat ja opettajien määrä koulun säilymiseksi tai lakkautumiseksi.
Lausunnon mukaan sivistyslautakunnassa sinänsä kannatetaan kylien elävinä säilymistä ja maaseudun säilymistä sekä arvostetaan yhdysluokkapedagogiikkaa ja koulujen toimimista monipalvelukeskuksina.
Pohjois-Kuoreveden Kylät perustelivat lausuntopyynnössään koulun säilymiseen liittyen myös siellä sijaitsevan ryhmäperhepäivähoidon olevan täynnä.
Sivistyslautakunta ei anna lausuntoa ryhmäperhepäivähoidon osalta, sillä Mänttä-Vilppulassa päivähoito ei kuulu vielä sivistystoimeen.
Kaupunginhallitus ja kaupunginvaltuusto eivät ole käsitelleet asiaa.


