Kalastajien luvat useimmiten kunnossa
- Kalastuksenvalvoja Reijo Poikonen (vas.) tarkastaa Kurkijärvellä ensimmäistä kesää kalastavan vilppulalaisen Jouko Karvosen kunnossa olevaa kalastuslupaa. Karvonen ei ollut koskaan aiemmin 50 vuoden aikana törmännyt kala
Näsijärven reitin kalastuksenvalvonnan tehoisku tuotti valvojille mieluisia tuloksia Ruoveden-Kuoreveden kalastusalueella.
Viime perjantai-illan tehotarkastuksissa ei jäänyt kiinni yhtään luvatonta kalastajaa. Ainoa huomautettava asia Kuorevedellä oli muutaman verkon liian lyhyt tai puuttuva lippusalko.
– Tarkastimme noin kymmenen kalastajan verkot ja yhden uisteluveneen illan aikana. Kaikissa verkoissa oli pyydysmerkit paikoillaan ja uisteluveneenkin luvat olivat kunnossa, kertoo Ruoveden-Kuoreveden kalastusalueen puheenjohtaja Eero Lehtinen.
Kurkijärvellä kalastusta valvoneen Reijo Poikosen ilta sujui melko rauhallisesti. Puolentoistatunnin partioinnin tuloksena oli kahden kalastajan lupien sekä muutaman verkon pyydysmerkkien tarkastus.
– Taitaa tuo MM-jalkapallo vaikuttaa, kun järvellä on näin hiljaista. Täytyy lähteä myöhemmin vielä uudelle tarkastuskierrokselle, Poikonen jutustelee.
Poikonen kyseli ensin verkkoa veneeseensä nostavan Risto Eromäen kalastuslupia, mutta Eromäki kertoi niiden olevan kotona seinällä. Koska luvat tulisi olla aina mukana kalastusreissulla, sai Eromäki tästä hyvästä näyttömääräyksen.
– Näyttömääräys tarkoittaa sitä, että kalastajan pitää käydä seitsemän vuorokauden sisällä määräyksestä poliisilaitoksella näyttämässä, että luvat ovat kunnossa. Jos lupia ei löydy, poliisi kirjoittaa siitä rikesakon, Poikonen opastaa.
Lisää asiasta tiistai 6. heinäkuuta KMV-lehdessä.


