Uutiset

Päivitetty 9.7. 13:43, julkaistu 7.7. 13:03

Mansikkakausi parhaimmillaan

Kuva: Anna Sievälä
Anna SieväläLähetä palautetta toimittajalle
Matti Ahola odottaa tämän kesän mansikkasadosta viime vuotta parempaa. 1,2 hehtaarin mansikkamaasta marjaa saadaan joitakin tuhansia kiloja.


Mansikan paras poiminta-aika on tällä ja ensi viikolla. Satokausi jatkuu kuitenkin vähitellen hiipuen heinäkuun loppuun asti. Paikalliset viljelijät arvelevat tämänvuotisen sadon olevan normaali tai hyvä.

Suurempia talvivaurioita ei ole ollut, mutta helle on haitannut kasvua hieman ainakin Rauhalammin tilalla Vilppulassa. Tulevien viikkojen sää vaikuttaa kuitenkin ratkaisevasti siihen, kuinka paljon kypsää marjaa saadaan talteen.

Ylä-Kolkissa Matti Aholan mansikkatilalla kuumuus ei sen sijaan ole ainakaan vielä vaikuttanut mansikkasatoon muutoin kuin positiivisesti. Aholan tilalla tämän kesän mansikkasadosta on tulossa viime vuotta parempi, sillä viime vuodesta poiketen ei tällä kertaa ole ollut juuri lainkaan talvivahinkoja.

Homekaan ei ole Aholan mansikoita vielä vaivannut. Jos lähiviikkoina sataa paljon, on homeen riski kuitenkin suurempi. Niin Aholan, Rauhalammin kuin Nortonkin tilalla viljellään eniten makeaa ja kiinteärakenteista Polkaa, mutta pienemmissä määrin myös kymmeniä muita lajikkeita.

– Lähinnä mielenkiinnosta on kokeiluna tänä vuonna kasvamassa myös muun muassa Honeoyea ja Salsaa, sanoo Ahola, joka viljelee mansikan ohella myös perunaa, sipulia, kaaleja ja hernettä.

Asiasta lisää perjantai 9. heinäkuuta KMV-lehdessä.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kesäkuvakisan voitto Jämsään

    AJANKOHTA 6.9. 10:03 11

  2. Vilppulan Tähden viestijoukkueelle menestystä

    URHEILU 6.9. 08:52 21

  3. Tukia Pohjolan kakkonen

    URHEILU 6.9. 08:48 20

  4. Kolhontiellä liikaa vauhtia ja promilleja

    UUTISET 6.9. 08:39 01

  5. Nuori mies kaahasi vaarallisesti Jämsän ja Hallin välillä

    UUTISET 4.9. 16:20 210

  6. Harvinainen harjalintu Vilppulassa

    UUTISET 2.9. 15:43 50

  7. Mänttä-Vilppulan kutsunnoissa iso ikäluokka

    UUTISET 2.9. 15:48 12

  8. Teppanan veljekset perjantaina Kolhossa

    AJANKOHTA 1.9. 15:26 30

  9. Honkahovin kävijämäärä tyydyttävä

    AJANKOHTA 2.9. 11:45 10

  10. Tiistaikerho Pihlaistossa

    URHEILU 1.9. 09:17 00

  1. Jämsä yllättäen plussalle mutta porkkanarahalla

    UUTISET 8.4. 10:20 262

  2. KMV-cup tulokset

    URHEILU 17.8. 08:41 30

  3. Pikkukokit vauhdissa amiksella

    AJANKOHTA 10.2. 15:30 100

  4. Karhut tulivat pihaan Ylä-Kolkissa

    UUTISET 4.6. 11:59 273

  5. Väärinmajalla suunnistettiin

    URHEILU 23.6. 09:14 100

  6. Talvipartioinnin SM-hopeaa Kuorevedelle

    AJANKOHTA 8.3. 15:05 20

  7. Sairaala luvattu toimintakuntoon syksyksi, anestesialääkärin puute haittaa ensiavussa

    UUTISET 14.6. 10:17 2010

  1. Harvinainen harjalintu Vilppulassa

    UUTISET 2.9. 15:43 50

  2. Teppanan veljekset perjantaina Kolhossa

    AJANKOHTA 1.9. 15:26 30

  3. Vilppulan Tähden viestijoukkueelle menestystä

    URHEILU 6.9. 08:52 21

  4. Hippokisatuloksia Vilppulasta

    URHEILU 9.8. 09:06 41

  5. Karhut tulivat pihaan Ylä-Kolkissa

    UUTISET 4.6. 11:59 273

  6. Hippokisatuloksia Pohjaslahdelta

    URHEILU 9.8. 14:05 40

  7. Silmäkkäin karhujen kanssa

    UUTISET 31.5. 17:17 2717

  8. Nuori mies kaahasi vaarallisesti Jämsän ja Hallin välillä

    UUTISET 4.9. 16:20 210

  9. Väärinmajalla suunnistettiin

    URHEILU 23.6. 09:14 100

  10. Akvarelleja ja puuveistoksia juhlanäyttelyssä

    AJANKOHTA 16.7. 13:43 50

  1. Karhu tuli pihaan Vilppulassa

    UUTISET 6.8. 08:17 1711

  2. Osa vanhemmista vähätteli kannabiksen käyttöä

    UUTISET 30.7. 10:38 2342

  3. Mäntän sairaalaan uusi ylilääkäri

    UUTISET 16.8. 09:06 70

  4. Kontro kysyy: Miksi meille ei vastata?

    UUTISET 16.8. 14:06 72

  5. IX Wanhan tonnin tulokset

    URHEILU 20.7. 11:59 130

  6. Silmäkkäin karhujen kanssa

    UUTISET 31.5. 17:17 2717

  7. Palsinajärven ympärijuoksu kutsuu reittiennätysten kimppuun

    URHEILU 21.7. 09:51 160

  8. Jämsä yllättäen plussalle mutta porkkanarahalla

    UUTISET 8.4. 10:20 262

  9. Karhut tulivat pihaan Ylä-Kolkissa

    UUTISET 4.6. 11:59 273

  10. Harvinainen harjalintu Vilppulassa

    UUTISET 2.9. 15:43 50

  1. Kolhontiellä liikaa vauhtia ja promilleja

    UUTISET 6.9. 08:39 0 1 1

  2. Valolle avauspiste sarja-avauksessa

    URHEILU 4.5. 15:51 9 0 1

  3. Ville Ollila keilasi MKL:n mestariksi

    URHEILU 26.4. 10:49 6 0 1

  4. Jätehuolto edullista Mänttä-Vilppulassa

    UUTISET 16.7. 08:51 3 0 1

  5. Alaikäisiä kiinni Mänttä-Vilppulan huumeringissä

    UUTISET 22.7. 12:51 27 11 1

  6. FC Kangasala Valon voitokkaana vieraana

    URHEILU 8.7. 09:28 3 0 1

  7. Vilppulan VII henkilökohtaisten boccian ulkopallojen kilpailun tulokset

    URHEILU 14.6. 09:42 2 0 1

  8. Tuunaa styroksista omaa taidetta

    AJANKOHTA 10.8. 11:37 2 0 1

  9. Motocrossissa menestystä

    URHEILU 10.8. 11:03 1 0 1

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
KMV-lehti, Ratakatu 6, 35801 MÄNTTÄ    Vaihde: 010 665 5630   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti