Uutiset

Päivitetty 20.7. 08:53, julkaistu 20.7. 14:17

Hyytiälästä nousee ilmaan tutkimusluotaimia

Kuva: Mira Metsälä
Mira MetsäläLähetä palautetta toimittajalle
Saksalaistutkija Cristian Breitenberger lähettää tutkimusluotaimen matkaan Hyytiälän metsäasemalta Juupajoelta. Luotain voi laskeutua maahan jopa 70 kilometrin päässä.


Juupajoella ihmisiä voi kummastuttaa taivaalla lentävät suurta ilmapalloa muistuttavat pallot tai punaiset pienet laskuvarjot. Kyseessä on yksi osa saksalais-suomalaisesta tutkimuksesta, jossa tutkitaan ilmakehän ja kasvillisuuden välisen raja-alueen kemiallisia ja fysikaalisia ilmiöitä. Tutkimukseen liittyen saksalaiset lähettävät Hyytiälän Metsäasemalta seuraavan viiden viikon ajan päivittäin vähintään viisi tutkimusluotainta taivaalle.

– Luotain koostuu heliumilla täytetystä isosta punaisesta pallosta sekä siihen kiinnitetystä sondista, joka sitten lähettää radio-signaalin avulla mittaustiedot metsäaseman katolla sijaitsevaan antenniin ja sitä kautta tietokoneelle, selventää Helsingin Yliopiston fysiikan laitoksen tutkija Tuukka Petäjä.

Tutkimusluotain nousee lähes kahdeksan kilometrin korkeuteen. Noustessaan pallo laajenee ja lopulta räjähtää, jonka jälkeen sondi laskeutuu pienen laskuvarjon avulla takaisin maahan. Luotaimet voivat löytyä noin 50-70 kilometrin päässä lähetyspaikastaan. Lentomatkansa aikana sondi lähettää tietoa tuulen suunnasta ja nopeudesta, ilman paineesta, kosteudesta sekä lämpötilasta.

– Tutkimuksen tarkoitus on selvittää mitattujen suureiden pystyvaihteluita sekä ilmakehän pysty-sekoittumisen kehittymistä vuorokauden aikana, Petäjä selventää.

Yksi sondi on ilmassa puolestatoista tunnista kahteen tuntiin. Tutkimusluotaimia lähetetään kuuden viikon tutkimusjakson aikana kaiken kaikkiaan kaksisataa.

Tutkimusluotainten lähetyksen lisäksi saksalaiset tutkivat ilmakehän kaasu- ja aerosolipitoisuuksia myös maasta käsin. Hyytiälän metsäaseman maisemiin on rakennettu puiden latvusten yläpuolelle ulottuvat tornit, joiden päällä on mittauslaitteita. Näiden laitteiden avulla saadaan tietoa siitä, mitä ilmakehässä tapahtuu metsän yläpuolella.

Lue asiasta lisää tiistai 20. heinäkuuta KMV-lehdestä.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kolhon uimarannalla sinilevää

    UUTISET 10.9. 08:57 00

  2. Opiskelijat palvelivat paikallisesti

    UUTISET 10.9. 15:30 00

  3. Torilla kiiteltiin ja moitittiin Mänttä-Vilppulan palveluja

    UUTISET 10.9. 13:51 00

  4. Karhut söivät supin omenat

    UUTISET 6.9. 11:19 00

  5. Kiire hakea avusta metsäteille

    KUNTAVAALIT 2008 8.9. 10:01 00

  6. Uusi perhekahvila Vilppulaan

    AJANKOHTA 8.9. 09:37 00

  7. Kuoreveden Kotkille tuplapronssit partiokisoista

    AJANKOHTA 7.9. 10:49 00

  8. Kesäkuvakisan voitto Jämsään

    AJANKOHTA 6.9. 10:03 11

  9. Vilppulan Tähden viestijoukkueelle menestystä

    URHEILU 6.9. 08:52 21

  10. Tukia Pohjolan kakkonen

    URHEILU 6.9. 08:48 30

  1. Vihti löi Valon

    URHEILU 20.12. 18:59 100

  2. Naisen surmaaja vangittiin taposta

    UUTISET 17.2. 11:14 411

  3. Pirttiniemi maailmancupin pisteille Salpausselällä

    URHEILU 8.3. 10:22 50

  4. Jämsä yllättäen plussalle mutta porkkanarahalla

    UUTISET 8.4. 10:20 272

  5. Törmäys mäntyyn vei mönkijäkuskin hengen

    UUTISET 31.5. 15:05 323

  6. Patrian Avioniikkahallia laajennetaan

    UUTISET 2.9. 11:58 10

  7. Karhut tulivat pihaan Ylä-Kolkissa

    UUTISET 4.6. 11:59 283

  8. Sairaala luvattu toimintakuntoon syksyksi, anestesialääkärin puute haittaa ensiavussa

    UUTISET 14.6. 10:17 2110

  9. Ville Mäntylä ajoi neljänneksi Ruotsissa

    URHEILU 14.6. 15:45 112

  10. Väärinmajalla suunnistettiin

    URHEILU 23.6. 09:14 110

  1. Törmäys mäntyyn vei mönkijäkuskin hengen

    UUTISET 31.5. 15:05 323

  2. KMV-cup tulokset

    URHEILU 17.8. 08:41 50

  3. Karhut tulivat pihaan Ylä-Kolkissa

    UUTISET 4.6. 11:59 283

  4. Tukia Pohjolan kakkonen

    URHEILU 6.9. 08:48 30

  5. Jämsä yllättäen plussalle mutta porkkanarahalla

    UUTISET 8.4. 10:20 272

  6. Nuori mies kaahasi vaarallisesti Jämsän ja Hallin välillä

    UUTISET 4.9. 16:20 211

  7. Vilppulan Veikkojen mestaruuskilpailut

    URHEILU 23.6. 09:10 100

  8. Vilppulan surmattu paloiteltiin ja poltettiin

    UUTISET 25.6. 08:46 450

  9. Silmäkkäin karhujen kanssa

    UUTISET 31.5. 17:17 2817

  10. Akvarelleja ja puuveistoksia juhlanäyttelyssä

    AJANKOHTA 16.7. 13:43 50

  1. Törmäys mäntyyn vei mönkijäkuskin hengen

    UUTISET 31.5. 15:05 323

  2. Karhu tuli pihaan Vilppulassa

    UUTISET 6.8. 08:17 1811

  3. Kontro kysyy: Miksi meille ei vastata?

    UUTISET 16.8. 14:06 72

  4. Osa vanhemmista vähätteli kannabiksen käyttöä

    UUTISET 30.7. 10:38 2342

  5. Mäntän sairaalaan uusi ylilääkäri

    UUTISET 16.8. 09:06 70

  6. Jämsä yllättäen plussalle mutta porkkanarahalla

    UUTISET 8.4. 10:20 272

  7. Silmäkkäin karhujen kanssa

    UUTISET 31.5. 17:17 2817

  8. Karhut tulivat pihaan Ylä-Kolkissa

    UUTISET 4.6. 11:59 283

  9. Alaikäisiä kiinni Mänttä-Vilppulan huumeringissä

    UUTISET 22.7. 12:51 2811

  10. Palsinajärven ympärijuoksu kutsuu reittiennätysten kimppuun

    URHEILU 21.7. 09:51 160

  1. Torilla kiiteltiin ja moitittiin Mänttä-Vilppulan palveluja

    UUTISET 10.9. 13:51 0 0 62

  2. Uusi perhekahvila Vilppulaan

    AJANKOHTA 8.9. 09:37 0 0 58

  3. Opiskelijat palvelivat paikallisesti

    UUTISET 10.9. 15:30 0 0 57

  4. Karhut söivät supin omenat

    UUTISET 6.9. 11:19 0 0 56

  5. Patrian Avioniikkahallia laajennetaan

    UUTISET 2.9. 11:58 1 0 31

  6. Kolhon uimarannalla sinilevää

    UUTISET 10.9. 08:57 0 0 30

  7. Käsityökeskuksen avustus pöydälle

    UUTISET 30.8. 11:58 0 0 27

  8. Osa vanhemmista vähätteli kannabiksen käyttöä

    UUTISET 30.7. 10:38 23 42 25

  9. Nuori mies kaahasi vaarallisesti Jämsän ja Hallin välillä

    UUTISET 4.9. 16:20 2 11 22

  10. Kolhontiellä liikaa vauhtia ja promilleja

    UUTISET 6.9. 08:39 0 1 21

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
KMV-lehti, Ratakatu 6, 35801 MÄNTTÄ    Vaihde: 010 665 5630   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti