Somalit Sopeutumassa Mänttään
- Joohaar Yusef Mohamed (vas.), Wali Ali Handule, Kamal Ahmed Asser ja Mowliid Muhiadiin Mahamuud ovat Mäntän Valon uusia jalkapalloilijoita. Valon Pasi Sirjonen kertoo, että pelimiehiähän nämä selvästi ovat. Siivissä asuv
Lastensuojeluyksikkö Siivissä Mäntässä asuvat somalipojat ovat löytäneet hyvin mänttäläisen harrastuksen, jalkapallon. Jalkapallo on heistä hauskaa ja lisäksi terveellinen harrastus.
Mäntän Valon harjoituksissa pallon perässä on juossut jo kaksi viikkoa viisi 14–15-vuotiasta somalipoikaa. Pojat kokevat että heidät on otettu Mäntässä vastaan hyvin. Sosiaaliset ja aurinkoiset somalit kaipaavat enemmän yhteyttä paikallisiin ihmisiin. – Haluaisin olla enemmän yhteydessä mänttäläisiin, he voisivat reilusti tulla juttelemaan kanssamme enemmän, se olisi kivaa, kertoo 14-vuotias Joohaav Yuusuf Mohamed.– Olen ollut Suomessa 6 kuukautta. Olen onnellinen ja kiitän suomalaisia ihmisiä, he ovat kaikki ystävällisiä. Pelkään vain Somaliassa olevien vanhempieni puolesta, kertoo Suomen kieltä ymmärrettävästi puhuva 15-vuotias Wali Ali Handule.Uskonto on somaleille osa kulttuuria ja tärkeä asia. Pojat kertovat rukoilevansa 5 kertaa päivässä. Kerran on Mäntästä käyty moskeijassa Tampereella ja tarkoitus on mennä uudestaan. Islam kieltää alkoholin ja sianlihan. Syyskuussa on paasto, jolloin ei syödä koko kuukauden aikana päivän valoisana aikana. Poikien tulevaisuuden haaveissa on valmistua aikanaan normaaleihin ammatteihin, kuten insinööriksi, opettajaksi ja sähkömieheksi, mutta myös jalkapalloilijan ura on yhdellä haaveena. Hyvä terveys ja oma perhe ovat myös toiveissa. Mäntän Valon Pasi Sirjonen kertoo, että osa somalipojista on selvästi pelannut jalkapalloa aiemminkin ja se näkyy otteissa. – Kaikissa on pelimiehen aineksia. Tarkoitus on että he pelaavat Valossa ja ikäistensä sarjoissa, kertoo Sirjonen. Somalilapset elävät Siivissä normaalia kodin arkea. Yhteisiä kodin töitä tehdään pyykinpesusta keittiötöihin. Tällä hetkellä turvapaikkaa hakevia somalilapsia asuu Siivissä 6. Heistä yksi on tyttö.– Somalilapset ovat positiivista ja sosiaalista joukkoa. He viihtyvät toistensa kanssa ja ovat jo saaneet suomalaisia ystäviä, kertoo Lastensuojeluyksikkö Siipien toimitusjohtaja Sanna Ritonen Lasten opiskelu on tällä hetkellä opintotoimintaa, jota seuraavat aikanaan valmistavat opinnot ennen varsinaista opiskelua. Suomen kieltä opiskellaan innokkaasti. Ritonen kertoo, että mänttäläiset ovat suhtautuneet kohteliaisiin ja hyvin käyttäytyviin turvapaikanhakijoihin hyvin.




Se on sitä nykypäivää se.Alkaa kehitys kulkea sinne mettäkulmillekin edes jotain kautta.Kiittäkää Suomen hallitusta ym.päättäviä elimiä,siellähän nämä hyvinvointi päätökset maahanmuuttajille on tehty.Kaiken lisäksi äänestätte vielä seuraavissa vaaleissa niitä samoja pöljiä jotka ovat asioista päättäneet.Sitä saa mitä tilaa,eli peilin eteen...HOP..HOP...
Ilmoita asiaton kommentti