Uutiset

Päivitetty 11.2. 14:07, julkaistu 10.2. 15:20

Tarjanne-kauppa avasi Pohjaslahdella

Kuva: Markus Nurmesniemi
Markus NurmesniemiLähetä palautetta toimittajalle
Pohjaslahden kyläkauppa Tarjanteen kauppiaat Anna-Liisa Liettyä (vas.) ja Raija Ruusila sijoittelivat tuotekoodeja paikoilleen keskiviikkona. Kauppa avasi ovensa torstaina, ja jatkaa avajaisiaan vielä tänään.


Pohjaslahtelaisten pitkä odotus palkittiin torstaina, kun kyläkauppa Tarjanne avasi ovensa. Kyläläiset pääsevät taas kaupoille omassa kylässään.

Pohjaslahtelaisten avustuksella kauppa entisöitiin edustuskuntoon, mutta avajaiset viivästyivät vajaalla parilla viikolla. Nyt asialla ei ole enää merkitystä, ja kaupan avajaisia juhlitaan vielä perjantainakin.

– Perjantaina on vielä toiset juhlallisuudet, kun illalla kello 18 alkaen kahvitellaan kaupalla ja ulkona on muun muassa Kyläyhdistys Puhurin järjestämä ilotulitus. Makkaraakin pihassa paistellaan, ja ollaan yhdessä, kauppias Anna-Liisa Liettyä kertoi.

Kauppa osoittautui odotetusti koko kylän asiaksi. Tarmo-ketjuun kuuluva Tarjanne aikookin panostaa avajaisia seuraavaan viikkoon. Avajaistarjousten lisäksi luvassa on arvontoja ja kahvittelua.

Tarjanne-kaupasta lisää perjantai 12. helmikuuta KMV-lehdessä.


AVAINSANAT:

Kommentit (25)

Näytä: 10 20 30 40 50 Kaikki kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)20.4.2010 21:15

Voivoi poistitte mun kommentin, mutta laitetaan nyt vielä uudestaan! Myyjä on entinen työkaverini ja voin kertoa, että ei todellakaan ole mikään hapannaama! Eikä mistään työkkäristä otettu. Vai ei muka vastannut kysymykseen, enpä kuule usko ja on se kumma jos ei noin pienestä kaupasta löydä wc-paperia. Täällä selän takana nimettömänä haukkuminen kertoo siitä että teillä ei ole OMAA ELÄMÄÄ. Se on helppoa haukkua muita kun omasta elämästä puuttuu sisältö!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)18.4.2010 18:14

Voi v***u sentään näitä teidän kirjotuksia! Myyjä on entinen työkaverini, eikä todellakaan mikään hapannaama. Taitaa vika olla teissä "täydellisissä" mökkiläisissä. Sanokaapa suoraan myyjälle, jos on joku ongelma! Tällanen selän takana kirjoittelu kertoo vain siitä että teillä ei ole OMAA ELÄMÄÄ!!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)30.3.2010 10:39

Nyt on omakohtaistakin kokemusta sitten tämän myyjän erittäin hapannaamaisesta palvelusta(Myyjä joka on alakuvassa).Muuta en voi perustella enkä edes viitsi kun että enpä ole tuollaista hapannaamaa ennen asiakaspalvelussa nähnyt.Kauppa on muuten erinomainen kyläkaupaksi jopa todella hyvä valikoimiensa suhteen josta suuri plussa mutta periaatteen ihmisenä en käytä myyjän vuoksi tämänkaupan palveluita ja Tarmo ketjun kotisivujen kautta on palaute laitettu myyjästä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)8.3.2010 17:02

(Vieras) kirjoitti: Tämä on erittäin hyvä keskustelupalsta myös tälläisistä asioista. Ei kaikki ole niin rohkeita että uskaltaisivat mennä vaikka nyt tuonne pienen kyläkaupan myyjälle kertomaan mielipiteensä. Niillä jutuilla sielläkin on taipumus paisua ja jopa kääntyä syyttä valittajaa vastaan

Niinhän se tuppaa olemaan,että niissä pienissä kyläpahasissa käännetään ja väännetään kaikki ihmisten asiat,ja vielä ripaus mielikuvitusta lisäksi,niin jutut paisuu kun pullataikina.Eikä se vielä juurikaan ole koskaan kovin positiivisessa mielessä kerrottua tarinaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)4.3.2010 13:53

(Vieras) kirjoitti: Tottakai se tulee ilmi,mutta ei rehellisellä ihmisellä ole siinä mitään pelättävää,jos kertoo asiasta mielipiteensä.Minä kyllä yleensä,jos tarvetta on,menen ja kerron sen henkilökohtaisesti,mikä mieltä painaa,enkä ala täälä itkemään asioiden perään,koska näillä sivuilla ei asiat valittamalla parane.

Tämä on erittäin hyvä keskustelupalsta myös tälläisistä asioista. Ei kaikki ole niin rohkeita että uskaltaisivat mennä vaikka nyt tuonne pienen kyläkaupan myyjälle kertomaan mielipiteensä. Niillä jutuilla sielläkin on taipumus paisua ja jopa kääntyä syyttä valittajaa vastaan

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)4.3.2010 13:00

(Vieras) kirjoitti: Pitänee muistaa että jos annatte palautetta esim tuonne tarmo ketjun kotisivuille niin henkilöllisyytenne ei pysy salassa vaan se tulee julki myös kaupanpitäjälle!!!

Jos joku nyt välttämättä haluaa ettei nimi tule kenenkään tietoon niin palautteet menee kyllä nimettömänäkin perille kun ei täytä kohtia joissa kysytään nimeä,osoitetta jne mutta minä ainakin julkaisen nimeni joka asiassa jos on kehumista tai haukkumista.Onko tuo myyjä todellakin tuolla noin tympeä kun puhutaan?Ihan mielenkiinnosta pitänee käydä katsastamassa tilanne ellei ole jo saanut saapasta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)4.3.2010 11:55

(Vieras) kirjoitti: Pitänee muistaa että jos annatte palautetta esim tuonne tarmo ketjun kotisivuille niin henkilöllisyytenne ei pysy salassa vaan se tulee julki myös kaupanpitäjälle!!!

Tottakai se tulee ilmi,mutta ei rehellisellä ihmisellä ole siinä mitään pelättävää,jos kertoo asiasta mielipiteensä.Minä kyllä yleensä,jos tarvetta on,menen ja kerron sen henkilökohtaisesti,mikä mieltä painaa,enkä ala täälä itkemään asioiden perään,koska näillä sivuilla ei asiat valittamalla parane.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)4.3.2010 10:42

(Vieras) kirjoitti: Täällä valittaminen on pääasiassa turhaa ja Tarmo ketjun sivustolla löytyy kohta anna palautetta niin jos jollain on hyvää tai huonoa sanomista kaupasta tai kaupan henkilökunnasta jne voi kirjoittaa palautteen josta se aika varmasti menee perille kyseisen kaupan vastaavalle henkilölle.Mutta sen verran nyt kritisoin tännekkin että tuo myyjä on kyllä aika tympeä ja olen itsekkin vähän pettynyt ja edellisistä kauppiaista ei voi kun hyvää sanoa,aina palvelupelasi paremminkuin hyvin että sinänsä sääli jos yksi myyjä pilaa kaupan hengen tympeällä olemuksellaan.

Pitänee muistaa että jos annatte palautetta esim tuonne tarmo ketjun kotisivuille niin henkilöllisyytenne ei pysy salassa vaan se tulee julki myös kaupanpitäjälle!!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)4.3.2010 09:51

(Vieras) kirjoitti: Niinhän sinä luulet!

Täällä valittaminen on pääasiassa turhaa ja Tarmo ketjun sivustolla löytyy kohta anna palautetta niin jos jollain on hyvää tai huonoa sanomista kaupasta tai kaupan henkilökunnasta jne voi kirjoittaa palautteen josta se aika varmasti menee perille kyseisen kaupan vastaavalle henkilölle.Mutta sen verran nyt kritisoin tännekkin että tuo myyjä on kyllä aika tympeä ja olen itsekkin vähän pettynyt ja edellisistä kauppiaista ei voi kun hyvää sanoa,aina palvelupelasi paremminkuin hyvin että sinänsä sääli jos yksi myyjä pilaa kaupan hengen tympeällä olemuksellaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)3.3.2010 19:31

(Vieras) kirjoitti: Haukkukaa tai kehukaa, kukaan ei pysty jäljittämään, ei ainakaan ilman virkavaltaa tai lehden väkeä kirjoittajan henkilöllisyyttä!

Niinhän sinä luulet!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)3.3.2010 19:01

(Vieras) kirjoitti: Jaa se olitkin sinä joka siellä myyjiä haukkuu! Pitihän se arvata! Onneksi nykytekniikalla saa melko helposti selville lähettäjät. Älä nyt nolaa ittees lisää!!!

Haukkukaa tai kehukaa, kukaan ei pysty jäljittämään, ei ainakaan ilman virkavaltaa tai lehden väkeä kirjoittajan henkilöllisyyttä!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)3.3.2010 19:01

(Vieras) kirjoitti: Jaa se olitkin sinä joka siellä myyjiä haukkuu! Pitihän se arvata! Onneksi nykytekniikalla saa melko helposti selville lähettäjät. Älä nyt nolaa ittees lisää!!!

Haukkukaa tai kehukaa, kukaan ei pysty jäljittämään, ei ainakaan ilman virkavaltaa tai lehden väkeä kirjoittajan henkilöllisyyttä!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)3.3.2010 19:00

(Vieras) kirjoitti: Jaa se olitkin sinä joka siellä myyjiä haukkuu! Pitihän se arvata! Onneksi nykytekniikalla saa melko helposti selville lähettäjät. Älä nyt nolaa ittees lisää!!!

Haukkukaa tai kehukaa, kukaan ei pysty jäljittämään, ei ainakaan ilman virkavaltaa tai lehden väkeä kirjoittajan henkilöllisyyttä!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)3.3.2010 18:43

(Vieras) kirjoitti: Sinä olet ressukka jo sen verran vanha kuuhelo,ettet huomaa enää muutakaan,mitä ympärilläsi tapahtuu.Toivottavsti vielä sentään voi suussa sulaa.Kannattaisi varmaan ostaa voimakkaammat linssit,että näkee asiat oikein.

Jaa se olitkin sinä joka siellä myyjiä haukkuu! Pitihän se arvata! Onneksi nykytekniikalla saa melko helposti selville lähettäjät. Älä nyt nolaa ittees lisää!!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)3.3.2010 15:48

(Vieras) kirjoitti: Sinä olet ressukka jo sen verran vanha kuuhelo,ettet huomaa enää muutakaan,mitä ympärilläsi tapahtuu.Toivottavsti vielä sentään voi suussa sulaa.Kannattaisi varmaan ostaa voimakkaammat linssit,että näkee asiat oikein.

Juu, aika tympeää ja töykeää oli palvelu. Voihan olla että kyseessä oli väsymystä kauppaan liittyvistä järjestelyistä ja hyllyjen täytöistä. Taitaa olla niin etä jos montaa työtä tekee yksi ihminen niin väsymys ja tiuskinta on huono asia palvelun kannalta...

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)3.3.2010 14:47

(Vieras) kirjoitti: Etkö ymmärrä kirjoittettua tekstiä, alkeellinen? Ei ole mitään hapannaamaa, paitsi varmaankin sinä itse!

Sinä olet ressukka jo sen verran vanha kuuhelo,ettet huomaa enää muutakaan,mitä ympärilläsi tapahtuu.Toivottavsti vielä sentään voi suussa sulaa.Kannattaisi varmaan ostaa voimakkaammat linssit,että näkee asiat oikein.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)3.3.2010 14:01

(Vieras) kirjoitti: Juu,mutta nyt ei eletä enää mitään sota-aikaa vaan ollaan 2000-luvulla,ja nykypäivän ihmiset ovat jo tottuneet saamaan palvelua,eikä halua katsella mitään hapannaamoja.Eli kyllä saatte pitää kaikessa rauhassa hapannaamanne,minä saan kyllä evääni muualtakin.

Etkö ymmärrä kirjoittettua tekstiä, alkeellinen? Ei ole mitään hapannaamaa, paitsi varmaankin sinä itse!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)3.3.2010 13:32

(Vieras) kirjoitti: Taitaa olla niitä kateellisten kirjoituksia! Itse en ole huomannut minkäänlaista työkeyttä tässä joka kassalla on vakituisesti, päinvastoin, hyvin ystävällinen! Samoin on pohjaslahtelaislähtöinen omistaja, keuruulaisomistajasta en tiedä kun en ole nähnyt.
Vai pitäisi mökkiläiselle olla kuin linkkuveitsi! No kotalankauppias ainakin on niin paksu ettei siihen pysty ja jatkuvalla päinyskimisellää levittää keuhkotuberkkelia.
Jospa sen onkin niin, että ome käytös on se jossa on korjaamisen varaa.
Suosittelen näille rutisijoille nettitilaamista. Itella tai joku tuositten paketin portaille, niin ei tartte myyjiä syytttä suotta katsella ja arvostella.
Ja sota-ajan puutteen nähneenä osaa olla kiitollinen että on edes mitä ostaa!!!

Juu,mutta nyt ei eletä enää mitään sota-aikaa vaan ollaan 2000-luvulla,ja nykypäivän ihmiset ovat jo tottuneet saamaan palvelua,eikä halua katsella mitään hapannaamoja.Eli kyllä saatte pitää kaikessa rauhassa hapannaamanne,minä saan kyllä evääni muualtakin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)3.3.2010 13:24

(Vieras) kirjoitti: Luulisi olevan kun linkkuveitsi palvelemassa,kun ovat kerran sinne kaupan laittaneet.Kyllä asiakkaat muistaa,jos ovat saaneet huonoa palvelua,eli suuntaavat muualle.Vai onko sinne joku väkisin työllistetty työkkärin kautta,kun moista naamaa näyttää.Sinne saavat kohta laittaa lapun luukulle,missä lukee SULJETTU,kun asiakkaat ajavat muihin kauppoihin.

Taitaa olla niitä kateellisten kirjoituksia! Itse en ole huomannut minkäänlaista työkeyttä tässä joka kassalla on vakituisesti, päinvastoin, hyvin ystävällinen! Samoin on pohjaslahtelaislähtöinen omistaja, keuruulaisomistajasta en tiedä kun en ole nähnyt.
Vai pitäisi mökkiläiselle olla kuin linkkuveitsi! No kotalankauppias ainakin on niin paksu ettei siihen pysty ja jatkuvalla päinyskimisellää levittää keuhkotuberkkelia.
Jospa sen onkin niin, että ome käytös on se jossa on korjaamisen varaa.
Suosittelen näille rutisijoille nettitilaamista. Itella tai joku tuositten paketin portaille, niin ei tartte myyjiä syytttä suotta katsella ja arvostella.
Ja sota-ajan puutteen nähneenä osaa olla kiitollinen että on edes mitä ostaa!!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)3.3.2010 09:16

(Vieras) kirjoitti: Luulisi olevan kun linkkuveitsi palvelemassa,kun ovat kerran sinne kaupan laittaneet.Kyllä asiakkaat muistaa,jos ovat saaneet huonoa palvelua,eli suuntaavat muualle.Vai onko sinne joku väkisin työllistetty työkkärin kautta,kun moista naamaa näyttää.Sinne saavat kohta laittaa lapun luukulle,missä lukee SULJETTU,kun asiakkaat ajavat muihin kauppoihin.

Minä laitoinkin Tarmo ketjun sivuille palautteen kyseisen myyjän huonosta asiakaspalvelusta niin luulisi muutosta tulevan jos sinne palautteen laitto auttaa mutta menee sitäkautta varmemmin perille kun täältä.Kauppaan en mene enää koskaan silloinkun näen tämän myyjän olevan töissä kun on niinkun käärmeenmyrkky.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)2.3.2010 13:00

(Vieras) kirjoitti: Meidän mökkiläisten ja vakiasukkaiden näkökulmasta on hyvä että kauppa avattiin uudelleen,mutta eilen ensinmäisstä kertaa kävin kaupassa ja palvelusta totesin että jäi viimeiseen ja jatkan kotalankaupassa asiointia.Myyjä oli todella tympeä eikä ollut halukas neuvomaan edes missä on wc paperit.

Luulisi olevan kun linkkuveitsi palvelemassa,kun ovat kerran sinne kaupan laittaneet.Kyllä asiakkaat muistaa,jos ovat saaneet huonoa palvelua,eli suuntaavat muualle.Vai onko sinne joku väkisin työllistetty työkkärin kautta,kun moista naamaa näyttää.Sinne saavat kohta laittaa lapun luukulle,missä lukee SULJETTU,kun asiakkaat ajavat muihin kauppoihin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)2.3.2010 09:44

teepee kirjoitti: Onnea vaan uusille yrittäjille!!
Toivotaan nyt jatkossa että kyläyhdistys, puhurit ym
antaa teille työrauhan, vaikka kuvista voi kyllä muuta
päätellä..

Meidän mökkiläisten ja vakiasukkaiden näkökulmasta on hyvä että kauppa avattiin uudelleen,mutta eilen ensinmäisstä kertaa kävin kaupassa ja palvelusta totesin että jäi viimeiseen ja jatkan kotalankaupassa asiointia.Myyjä oli todella tympeä eikä ollut halukas neuvomaan edes missä on wc paperit.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)14.2.2010 14:14

(Vieras) kirjoitti: Todella hyvä asia,että ihmiset saivat kauppapalvelut omaan kylään.Toivottavasti asukkaat muistavat käyttää ko.kaupan palveluja ahkerasti.Ilmeisesti kaupassa on kuitenkin riittävän laaja valikoima tuotteita,ettei tarvitse lähteä muualta hakemaan.Onnea vaan omasta puolestani uusille yrittäjille.

Oikein ihana asia, että kyläkauppa on jälleen Pohjaslahdella.
Hieno kauppa ja tuotteita hyvin saatavilla.
Mutta iso mutta, olisin halunut parempaa palvelua myyjältänne, oli erittäin tympeä.
-Mökkiläinen-

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)11.2.2010 18:35

teepee kirjoitti: Onnea vaan uusille yrittäjille!!
Toivotaan nyt jatkossa että kyläyhdistys, puhurit ym
antaa teille työrauhan, vaikka kuvista voi kyllä muuta
päätellä..

Todella hyvä asia,että ihmiset saivat kauppapalvelut omaan kylään.Toivottavasti asukkaat muistavat käyttää ko.kaupan palveluja ahkerasti.Ilmeisesti kaupassa on kuitenkin riittävän laaja valikoima tuotteita,ettei tarvitse lähteä muualta hakemaan.Onnea vaan omasta puolestani uusille yrittäjille.

Ilmoita asiaton kommentti

teepee11.2.2010 17:51

Lainaus artikkelista: Pohjaslahtelaisten pitkä odotus palkittiin torstaina, kun kyläkauppa Tarjanne avasi ovensa. Kyläläiset pääsevät taas kaupoille omassa kylässään.

Onnea vaan uusille yrittäjille!!
Toivotaan nyt jatkossa että kyläyhdistys, puhurit ym
antaa teille työrauhan, vaikka kuvista voi kyllä muuta
päätellä..

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Nuori mies kaahasi vaarallisesti Jämsän ja Hallin välillä

    UUTISET 4.9. 16:20 05

  2. Harvinainen harjalintu Vilppulassa

    UUTISET 2.9. 15:43 50

  3. Mänttä-Vilppulan kutsunnoissa iso ikäluokka

    UUTISET 2.9. 15:48 12

  4. Teppanan veljekset perjantaina Kolhossa

    AJANKOHTA 1.9. 15:26 30

  5. Honkahovin kävijämäärä tyydyttävä

    AJANKOHTA 2.9. 11:45 10

  6. Tiistaikerho Pihlaistossa

    URHEILU 1.9. 09:17 00

  7. Kaikki keinot käyttöön Metsä Tissuen tilanteessa

    UUTISET 30.8. 11:50 07

  8. Ateriapalvelulle etsitään yrittäjää Juupajoella

    AJANKOHTA 31.8. 13:24 10

  9. Ilosanoma kokoaa tilkut ja tekijät

    AJANKOHTA 30.8. 13:55 20

  1. Valon hyvä alku ei riittänyt sarjajohtajaa vastaan

    URHEILU 22.12. 11:15 160

  2. KPK F-00 haki pisteet Hämeenkyröstä

    UUTISET 1.3. 09:34 30

  3. Vilppulan Veikkojen mestaruuskilpailut

    URHEILU 23.6. 09:10 90

  4. Harvinainen harjalintu Vilppulassa

    UUTISET 2.9. 15:43 50

  5. Kaupungin mestaruuskilpailun tulokset

    URHEILU 25.8. 10:01 30

  6. Valo kotivoittoon

    URHEILU 25.8. 11:47 22

  7. Osa vanhemmista vähätteli kannabiksen käyttöä

    UUTISET 30.7. 10:38 2342

  1. Harvinainen harjalintu Vilppulassa

    UUTISET 2.9. 15:43 50

  2. Silmäkkäin karhujen kanssa

    UUTISET 31.5. 17:17 2717

  3. Teppanan veljekset perjantaina Kolhossa

    AJANKOHTA 1.9. 15:26 30

  4. Kaupungin mestaruuskilpailun tulokset

    URHEILU 25.8. 10:01 30

  5. Hippokisatuloksia Pohjaslahdelta

    URHEILU 9.8. 14:05 30

  6. Ilosanoma kokoaa tilkut ja tekijät

    AJANKOHTA 30.8. 13:55 20

  7. Hippokisatuloksia Vilppulasta

    URHEILU 9.8. 09:06 31

  8. Karhu tuli pihaan Vilppulassa

    UUTISET 6.8. 08:17 1711

  9. Vilppulan Veikkojen mestaruuskilpailut

    URHEILU 23.6. 09:10 90

  10. Tähti viidellä joukkueella Power cupissa

    URHEILU 24.6. 09:55 171

  1. Karhu tuli pihaan Vilppulassa

    UUTISET 6.8. 08:17 1711

  2. Osa vanhemmista vähätteli kannabiksen käyttöä

    UUTISET 30.7. 10:38 2342

  3. Silmäkkäin karhujen kanssa

    UUTISET 31.5. 17:17 2717

  4. Tähti viidellä joukkueella Power cupissa

    URHEILU 24.6. 09:55 171

  5. Mäntän sairaalaan uusi ylilääkäri

    UUTISET 16.8. 09:06 70

  6. Kontro kysyy: Miksi meille ei vastata?

    UUTISET 16.8. 14:06 72

  7. Karhut tulivat pihaan Ylä-Kolkissa

    UUTISET 4.6. 11:59 263

  8. Palsinajärven ympärijuoksu kutsuu reittiennätysten kimppuun

    URHEILU 21.7. 09:51 160

  9. IX Wanhan tonnin tulokset

    URHEILU 20.7. 11:59 130

  10. Mänttä-turnauksen ensimmäinen osakilpailu

    URHEILU 14.6. 15:49 70

  1. Nuori mies kaahasi vaarallisesti Jämsän ja Hallin välillä

    UUTISET 4.9. 16:20 0 5 191

  2. Mänttä-Vilppulan kutsunnoissa iso ikäluokka

    UUTISET 2.9. 15:48 1 2 51

  3. Harvinainen harjalintu Vilppulassa

    UUTISET 2.9. 15:43 5 0 27

  4. Karhu tuli pihaan Vilppulassa

    UUTISET 6.8. 08:17 17 11 23

  5. Kaikki keinot käyttöön Metsä Tissuen tilanteessa

    UUTISET 30.8. 11:50 0 7 23

  6. Valo kotivoittoon

    URHEILU 25.8. 11:47 2 2 18

  7. Teppanan veljekset perjantaina Kolhossa

    AJANKOHTA 1.9. 15:26 3 0 16

  8. Mäntästä taas kahden piipun kaupunki

    UUTISET 19.8. 13:41 3 2 15

  9. Kolmio vaihtui stop-merkiksi Vilppulassa

    AJANKOHTA 26.8. 13:52 1 5 13

  10. Tajuttoman yli ajo oli tapaturma

    UUTISET 29.8. 14:37 0 0 12

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
KMV-lehti, Ratakatu 6, 35801 MÄNTTÄ    Vaihde: 010 665 5630   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti