Tähden lentopallon D-tyttöjen Tähti 3 pelasi 20. helmikuuta peräti neljä peliä ja Tähti 2 pelasi kolme peliä.
Tähti 3 sai ensimmäiseksi vastukseen Lp Kangasalan. Ensimmäisen erän alku näytti siltä, että tytöt olisivat unessa ja sitä myöten vastus sai huolestuttavasti pisteitä. Alkukankeuden jälkeen peli alkoi tytöillä luistaa ja peli oli hienoa yhteispeliä, tytöt tekivät hienoja kuvioita sekä sijoittelut olivat upeita. Tähti voitti pelin 2-0.
Seuraavaksi Tähti 3 sai henkisesti kovimman vastuksen meinaan OrPo 2. Tytöt kokosivat hienosti itsensä ja peli jatkui yhtä hienona kun edellinenkin Tähti vei pisteet 2-0.
Kolmantena vastassa oli sarjaa johtanut SuPi joka on voittanut kaikki pelinsä. Ensimmäisessä erässä Supi antoi todella kovan vastuksen ja tätämyöten myös toi jännityksen katsomoonkin. Ensimmäisen erän voiton vei Tähti 3 tiukassa taistelussa ja toisen erän vei Supi . Vielä kolmannen erän Tähti jaksoi taistella mutta, meidän harmiksemme Supi vei sen erän ja näin Supi voitti 2-1.
Vielä oli yksi peli jäljellä LV-06 vastaan. Tätä tytöt eivät enään jaksaneet pelata mutta ottivat kuitenkin pisteet kotiin 2-0.
Pelaamassa olivat Sonja Satokangas, Suvi Satokangas, Saara Kellari, Vilma Periviita, Emilia Mäntynen ja Moona Lehtinen sekä valmentajana Marika Mäntynen.
Tähti2 aloitti pelit LV-06 vastaan. Ensimmäinen erä oli selkeesti Tähden. Tytöt pelasivat todella hienoa peliä, syötöt onnistuivat ja peli oli tasaisen rauhallista. Toiseen erään Virrat laittoivat pelin luistamaan ja Tähti joutui puristamaan voitto pisteet kotiin eli Tähti voitti 2-0.
Seuraavaksi oli sarjaa johtavan SuPin vuoro. Ensimmäinen erä oli Tähden tytöiltä todella taistelu erä ja antoivat hyvän vastuksen vastustajalle. Toisessa erässä Supi pääsi hyvien syöttöjen ansiosta pisteillä karkuun ja Tähden tytöt eivät saaneet peliä ihan parhaimpaan vireenseen ja Supi vei pelin voiton 2-0.
Kolmas peli oli Lp Kangasalaa vastaan. Ensimmäisessä erässä huomasi väsymyksen painavan Tähden tyttöjen jaloissa ja Lp -kangasala vei erävoiton. Toiseen erään Tähti sai puristettua vielä ja peli alkoi luistaa. Tähti voitti hienon taisteluerän. Kolmannen erän kangasala vei ja näin otti pelin voiton 2-1. Tähti 2 pelasi: Emma Ahonen, Kia Stålhammar, Selma Sahila, Ronja Koski, Riina Lampinen, Veera Selkeinaho sekä valmentajana Tytti Satokangas.