Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Saskylle 60 000 euroa Liikkuva opiskelu -tukea

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt valtionavustusta toisen asteen liikunnan tukemiseen yhteensä 750 000 euroa. Tuosta potista Sasky koulutuskuntayhtymä, johon kuuluu myös Mäntän seudun koulutuskeskus, saa 60 000 euroa. Aluehallintoviraston myöntämän Liikkuva opiskelu -hanketuen tavoitteena on kehittää aktiivista toimintakulttuuria, lisätä opiskelupäiviin liikettä ja liikkumisen mahdollisuuksia sekä vahvistaa yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Liikkuva opiskelu laajentaa peruskoulujen Liikkuva koulu -toiminnan ideaa toiselle asteelle. Liikkuva opiskelu -avustusta myönnettiin kaikkiaan 48 oppilaitokselle, joista 34 tarjosi lukio-opetusta, yhdeksän ammatillista opetusta ja viisi sekä ammatillista koulutusta että lukio-opetusta. Lähiseudun kunnista lukiolaisten Liikkuva opiskelu -tukea saivat myös Jämsän kaupunki 7 000 euroa, Keuruun kaupunki 11 000 euroa, Oriveden kaupunki 19 500 euroa ja Virtain kaupunki 10 500 euroa. Suosituimmiksi liikunnan lisäämisen välineiksi nousi useissa hankkeissa liikuntatutoreiden hyödyntäminen, liikuntatilojen avoin käyttö sekä väline- ja kalustehankinnat. Liikuntatutorointi on opiskelijoiden välistä vertaisohjaamista, jota on käytetty myös Liikkuva koulu -toiminnassa.