Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Paikkakuntamme vuonna 2020

Vuosi vaihtui taas kerran, ja siirryimme uudelle vuosikymmenelle. Olisiko tämä tuleva vuosi nyt se, jolloin voisimme paikkakuntalaisena nauttia kerrankin siitä, että täällä asuja kokisi, että päättäjät tekevät hyviä, kestävään kehitykseen perustuvia päätöksiä kuntalaistemme eduksi? Olisiko jo aika unohtaa kaikki sellainen, turhiin kuvitelmiin (Sassi!) perustava ajattelu, joka ei tuota muuta kuin velkaa? Olisi hieno lukea paikallislehdestä uutisia, että alueelle tulee uusia yrityksiä, muuttotappio on kääntymässä pikkuhiljaa muuttovoittoiseen liikkeeseen Mänttä – Vilppula alueella. Kun lenkkeilen paikkakunnalla olevilla lenkkeilypaikoilla, käyn uimahallissa ja käytän hyviä kuntosalipaikkoja, olen meidän kaupungista todella ylpeä, kaikesta, nyt valloillaan olevasta negatiivisuudesta huolimatta. Ympärillämme on upeaa luontoa, hyviä palveluita kauttaaltaan, ja ennen kaikkea hyviä, mukavia ihmisiä, joiden kanssa on kiva jakaa tuntemuksia niin lenkkipolulla kuin kuntosalilla käydessä. Täällä asuu paljon hyviä ihmisiä, ihmisiä, joihin voi luottaa ja ovat tukena monissa asioissa. Pyyteettömästi ovat myös kehittämässä alueemme asioita monessa eri pisteissä, etenkin vapaaehtoistyössä ja niin edelleen. Meidän voimavaramme onkin ihmisissä, jotka luottavat tulevaisuuteen, kaikesta huolimatta. Eikö silloin olisi hyvä luoda pohjaa kaikelle hyvälle täällä? Ei hukata pois tuota voimavaraa, joka tätä kaupunkia vielä pyörittää. Luonani käyvät sukulaiset kehuvat useasti paikkakuntamme tarjontaa kaikenlaisista mahdollisuuksista, joita meillä on. Itse ikävä kyllä emme välttämättä sitä huomaa. Toivotan kaikille täällä asuville oikein hyvää ja kaunista vuotta 2020. Ja ponnistellaan kaiken hyvän tuomiseksi alueellemme, niin päätöksissä kuin teoissakin. Tässä olisi paikallaan hyvä sananlasku Kiinasta, joka todellakin pitää paikkansa: Epäile kaikkea tietoa, etenkin omaasi. Tulevaisuuteen luottaen