Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Ravintolat sulkeutuvat asiakkailta, ruokaa voi kuitenkin tilata ja noutaa

Mänttä-Vilppulassa osa ravintoloista on jo sulkenut tai sulkee ovensa toistaiseksi kokonaan hallituksen päätöksen mukaisesti. Osa Mänttä-Vilppulankin ravintoloista jatkaa toimintaansa kuljettamalla ruokaa asiakkaiden kotiin tai myymällä ruokaa ulos. Ravintolatiloihin ruokaa ei saa jäädä nauttimaan. – Kaikki Mänttä-Vilppulan alueen ravintolat eivät ole kiinni, vaan osasta myydään ruokaa ulos, muistuttavat alueen ravintoloitsijat. Myös ravintoloiden työntekijöistä valtaosa on vallitsevan tilanteen vuoksi lomautettuina. Jo ennen ravintoloiden sulkemispäätöksen antamista, monien ravintoloiden toiminta oli hiljentynyt merkittävästi myös Mänttä-Vilppulan alueella. Mänttä-Vilppulan kaupungin Justiina Ateriapalveluiden ruokasalit ovat toimitusjohtaja Tiina Kytömäen mukaan jatkossakin auki, koska ne toimivat myös työpaikkaruokaloina. Hän kertoo, että ruokalat ovat toistaiseksi avoinna alle 70-vuotiaille ja niille, jotka hakevat sovittuna aikana noutoruuan itse. – Näitä muita asiakkaita on tosi vähän ja käyvät osa sosiaalisin perustein. Tarvittaessa linjastosta keittiöhenkilökunta annostelee ruuan heille, Kytömäki sanoo. – Justiina Ateriapalvelut saa ohjeistukset tilanteen hoitamiseen perustetulta johtoryhmältä. Ja aktiivisesti myös itse tarkistamme tilannetta. Hallitus antoi tiistaina 24.3. eduskunnalle esityksen, että ravintolat, kahvilat ja anniskelupaikat suljetaan asiakkailta mahdollisimman pian koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Eduskunta aloitti asian käsittelyn välittömästi. Päätöksen tarkoituksena on suojata väestöä ja turvata yhteiskunnan toiminta. Muutokset ovat voimassa 31.5.2020 asti, mutta on mahdollista purkaa sulku jo aiemmin tilanteen muuttuessa. Ruuan ulosmyynti asiakkaille on kuitenkin ravintoloissa sallittua. Asiakas tai ruokalähetti voi hakea valmiit annokset ravitsemisliikkeestä tai ravintola itse toimittaa annokset suoraan asiakkaille. Rajoitukset koskevat kaikkia toimipisteitä, joissa tarjoillaan ruokaa tai anniskellaan alkoholia, eli ravintoloita, kahviloita, pubeja ja yökerhoja. Sulkeminen ei sen sijaan koske sellaisia ravintoloita, jotka eivät ole avoinna yleisölle eli esimerkiksi henkilöstöravintoloita tai oppilaitosten ruokaloita. Hallitus tiedottaa uusista rajoituksia koronaan liittyen keskiviikkona 25.3. kello 21 alkavassa tiedotustilaisuudessa. Eduskunnan päätös ravintoloiden sulkemisesta kerrotaan oletettavasti myös kyseisessä tiedotustilaisuudessa. Edit: Lisätty Tiina Kytömäen kommentti