Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Adam tapasi kuin tapasikin – joulupukin

Avajaissanoissaan kaupunginjohtaja Markus Auvinen kertoi, että kulunut vuosi 2019 on kaupungissa sisältänyt runsaasti tapahtumia ja Mänttä-Vilppulassa on meneillään monta mielenkiintoista hanketta. – Kaupunki, muun muassa, hakee Tampereen kumppanina Euroopan Kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2026 ja joulukatu on yksi esimerkki niistä sisällöistä, joita Taidekaupungilla on prosessiin tarjota, kertoi Auvinen. Auvinen totesi, että Mänttä-Vilppula on vilkas kesäkaupunki, jossa on paljon tapahtumia keväästä-syksyyn, siksi on mukava huomata, että meillä on tällainen joulukadun kaltainen aktiivinen ja yhteisöllinen tapahtuma alkutalvesta. – Kaupungin kokonaiskehittämisen näkökulmasta on erittäin tärkeää, että on paikallista aktiivista kuntalais- ja yhteisötoimintaa. Lähivuosina varsinkin kolmannen sektorin rooli kunnan yhteistyökumppanina tulee kasvamaan merkittävästi, sanoi Auvinen. Joulukadun järjestämiseen on lähtenyt mukaan runsas joukko yrityksiä, yhdistyksiä ja muita toimijoita. Joulutorilla on toistakymmentä torikojua ja paljon ohjelmaa. Mänttä-Vilppulassa ensi vuonnakin toimessaan jatkava vs. kirkkoherra Saila Munukka kertoi tapahtumassa seurakunnan terveiset. Tapahtumassa pääsee ratsastamaan ponikärryjen kyydissä ja myös Mäntän kirkossa ovat ovet avoinna kello 19 saakka ja siellä on toimintaa tarjolla. Merikanto-opisto esitti musiikkia ja vielä on jäljellä muutakin ohjelmaa. Koko riemu päättyy vasta kello 20 paikkeilla ilotulitukseen Mänttä-Vilppulan kaupungintalon luona. Tapahtuman järjestävät yhdessä Mänttä-Vilppulan kaupunki, mukana olevat yrittäjät ja yhdistykset sekä joulutorityöryhmä.