Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Eurovaalikone

Anna-Liisa Juurisesta väliaikainen kaupunginjohtaja –  ”Olen erittäin sitoutunut Jämsän kehittämiseen”

Jämsän kaupunginhallitus valitsi maanantaina yksimielisesti väliaikaiseksi kaupunginjohtajaksi Anna-Liisa Juurisen (49). Juurisen pesti alkaa keskiviikkona 8. toukokuuta ja kestää uuden kaupunginjohtajan valintaan asti. Kaupunginjohtajan viransijaisena on 23. huhtikuuta lähtien toiminut hallintojohtaja Auli Korhonen . Viransijaisuus päättyy huomenna tiistaina. Anna-Liisa Juurinen on työskennellyt Jämsässä eri tehtävissä 20 vuoden ajan. Tällä hetkellä hän toimii kehittämisyhtiö Jämsekin kehityspäällikkönä. Juurinen on aiemmin toiminut muun muassa Jämsän kaupungin hallintojohtajana, sekä vastannut kansallisten aluekeskusohjelman sekä koheesio- ja kilpailukykyohjelman koordinoinneista Jämsän seudulla. Juurinen on vetänyt muun muassa Jämsän kaupungin toimistopalvelut -hanketta sekä ollut järjestämässä korkeakoulutasoista koulutusta Jämsään. Viime syksynä hänet valittiin Pro Ysitie -yhdistyksen toiminnanjohtajaksi. Koulutukseltaan Juurinen on valtiotieteiden maisteri ja ammatillisen opettajankoulutuksen suorittanut opettaja. Hän asuu Kaipolassa. Perheeseen kuuluvat puoliso ja kolme lasta. Juurinen kommentoi valintaansa tuoreeltaan Jämsän kaupungin tiedotteessa. – Olen erittäin sitoutunut Jämsän kaupungin kehittämiseen. Vahvuuteni ja intohimoni ovat tulevaisuuden kunnan rakentaminen ja muutoksen johtaminen. Kiireellisimmin lähden viemään eteenpäin elinvoima-asioiden ratkaisemista ja jatkan työtä kaupungin toimintakulttuurin muuttamiseksi. Tavoitteenani on vuorovaikutuksen vahvistaminen kaikkiin suuntiin, luottamuksen rakentaminen ja Jämsä-työn arvostuksen parantaminen. – Jämsän kaupungilla on erinomainen ja osaava henkilöstö. Työ Jämsän eteen on tiimihommaa, jossa tarvitsemme kaikkien kuntalaisten panosta. Otan mielelläni vastaan ideoita siitä, miten voisimme kehittää elinvoimaista kuntaa uusilla tavoilla.