Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Seurakunnan toiminta katkolla lokakuussa Mänttä-Vilppulan koronatilanteen vuoksi

Mänttä-Vilppulan seurakunta on päättänyt perua yleisötoimintansa lokakuun ajaksi kaupungin viimeaikaisen tartuntatilanteen vuoksi. Vain välttämättömät seurakunnan hallinnon kokoukset pidetään. – Seurakunnassa pyrimme koko ajan olemaan ajan tasalla tilanteesta ja tukea kaupungin pyrkimystä pysäyttää taudin eteneminen. Ratkaisullamme tavoittelemme sitä, että tautiaalto saa rauhassa tyyntyä eikä tauti leviäsi toimintamme kautta, vs. kirkkoherra Saila Munukka toteaa. Käytännössä seurakunnan ratkaisu merkitsee muun muassa sitä, että kahvituksia tai ruokailuja ei järjestetä eikä tiloja vuokrata. Seurakunta voi järjestää sellaisia toimintoja, joita pystytään pitämään ulkona tai hoitamaan sähköisesti. Toimintamuodot tiedottavat asioista erikseen. – Jumalanpalvelukset järjestetään suunnitelmien mukaan kirkossa, mutta harkitsemme vielä, ovatko ne messuja vai sanajumalanpalveluksia. Noudatamme turvaetäisyyksiä ja muutoinkin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja muiden viranomaisten koronaohjeita ja seuraamme tartuntatilanteen kehittymistä. Keväällä seurakunnassa kokeiltiin striimaamista, mutta se osoittautui hankalaksi. – Kun papin piti sekä saarnata että hoitaa kuvauksia, se oli turhan vaikeaa. Siksi luovuimme livelähetyksistä. Tällä hetkellä etsimme vapaaehtoisia, jotka voisivat palvella kuvaamisessa. Mikäli heitä löytyy, jumalanpalveluksia voidaan lähettää verkossa. Munukan mukaan seurakunnan työntekijät työskentelevät etänä mahdollisuuksiensa mukaan. – Kotikäyntejä emme toistaiseksi tee mutta niiden asemesta olemme yhteydessä seurakuntalaisiin puhelimitse. Virastoasioissa palvelemme toistaiseksi ainoastaan puhelimitse ja sähköpostitse. Partiolippukunta toimii poikkeustilanteessa omien ohjeidensa mukaisesti ja tiedottaa jäsenistölleen toiminnasta tarkemmin.