Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Selkee valittiin kappalaiseksi

Mänttä-Vilppulan seurakunnan kirkkovaltuusto valitsi yksimielisesti kappalaisen virkaan Pauli Selkeen . Kirkkovaltuusto kokoontui keskiviikkona 27. maaliskuuta. Kirkkovaltuuston valinta on ehdollinen siihen saakka, kunnes Selkee on esittänyt hyväksyttävän selvityksen terveydentilastaan. Virka on otettava vastaan 14.8. 2019 tai sopimuksen mukaan. Seurakunnan kappalainen Jari Välimaa on jäämässä eläkkeelle, minkä vuoksi virka tuli haettavaksi. Virkaa haki alun perin kuusi hakijaa, joista yksi perui hakemuksensa. Kaksi hakijoista ei täyttänyt kappalaisen viran kelpoisuusvaatimuksia. Yksi viran hakijoista ja haastatteluun edenneistä oli Mänttä-Vilppulan seurakunnan kirkkoherra Manta Jutila . Hän on virkavapaalla kirkkoherran virasta tämän vuoden loppuun asti. Hän työskentelee parhaillaan Lempäälän seurakunnassa.