Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Lupaus

Mitä haluaisit juuri nyt kuulla kaikista eniten? Mikä on se suurin ja hartain toive, jonka haluaisit esittää juuri tällä hetkellä? Pysähdy, ja mieti hetki. Olen monesti miettinyt, että olisi mahtavaa osata sanoa ihmisille juuri niitä sanoja, joita he oikeasti tarvitsevat. Olisi hienoa tuoda sellaista lohtua ihmisille kuin he juuri sillä hetkellä tarvitsevat. Olen itse aina ollut murehtiva tyyppi. Asiat vaivaavat pitkiäkin aikoja, ja jäävät helposti kummittelemaan vielä vuosien päähänkin. Olisipa joku osannut sanoa minulle vaikeina aikoina niitä sanoja, jotka olisivat helpottaneet oloani ja vakuuttaneet: kaikki järjestyy kyllä. Mutta oivalsin, ettei sellaisia sanoja välttämättä olisi ollut kenelläkään läheisellä tarjota. Minullakaan ei ole kerrottavana kuin kolmen sanan lupaus: Tapahtukoon sinun tahtosi. Kyllä, hyvin huomattu. Eihän tämä ole lupaus. Näihin sanoihin kuitenkin sisältyy suuri lupaus. Nämä sanat sanotaan lupauksen antajalle. Jumala on nimittäin antanut meille lupauksen olla kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti. Kääntymällä Jumalan puoleen rukoillen näillä sanoilla, otamme vastaan tämän lupauksen. Otamme Jeesuksen osaksi elämäämme. Toki tämä ei ole aina sitä, mitä me tahdomme, mutta se on mitä tarvitsemme. Se on tukevaa perustusta elämälle rakentaa ja korjata rikkoutunutta. Se on rauhaa, jota maailma ei voi antaa. Et ole yksin. Et ole näkymätön. Et Jumalalle. ”Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.” Joh. 14:16-17 ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” Joh. 14:27 Musiikkivalinta tänään on Disciple – Invisible . Sen voi käydä kuuntelemassa jossakin musiikin suoratoistopalvelussa. Siunausta teille kaikille! Antti Närhi Jämsän seurakunnan nuorisotyönohjaaja