Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kaurapuuron keittäjästä Justiinan toimitusjohtajaksi -Tiina Kytömäki, 60, tietää, että pienikin voi ponnistaa ammatillisella osaamisella eteenpäin

Mäntän Vuohijoella lapsuutensa asunut Tiina Kytömäki (o.s. Helander) ei ole haikaillut asumaan muualle. – Meillä oli 5-lapsinen työläisperhe, jossa olo ja elo oli turvallista, mukavaa ja sallivaa. Pihapiirissä asui eno perheineen ja isän puolen mummu ja pappa. Pihapiiri oli kokoontumispaikka muillekin sukulaisille ja tuttaville. Asumme edelleen tässä lähituntumassa. Tiina ja paperitehtaalla työskennellyt Markku Kytömäki menivät naimisiin vuonna 1979. He asuivat alussa Kukkarokivellä kerrostalossa vuokralla, kunnes rakensivat omakotitalon Monhanrinteeseen vuonna 1983 perheen kasvaessa. Lapsia syntyi kolme. Nykyään lapsenlapsia on kuusi, ja puoliso on eläkkeellä. Keittiöhommiin kipinä ei syttynyt kotoa. Kytömäki oli kovin laiska huushollihommissa. – Joskus jopa mietin, että jos karjakoksi? Mutta lehmät olivat vähän pelottavia. Paikkakunnalla oli hyvä "amis" ja siellä eniten kiinnosti keittäjälinja. Kotoa kyllä varmaan lähti siemen tuohon politiikkaan ja vaikuttamiseen. Koulussakin oltiin sillä saralla aktiivisia. Kovin fanaattinen en ollut tai ole koskaan ollut. Puolueen jäsenkirjaa en ole hankkinut, mutta toiminta on ollut siellä vasemmalla laidalla. – Menin koulun jälkeen seuraavana päivänä kesätöihin Isonniemen vanhainkotiin keittiöapulaiseksi, vaikka vanhainkodin johtokunnassa epäilivät, että jaksaako noin pieni ihminen noin raskasta työtä. Kyllä Kytömäki kaljatonkat ja muut painavat esineet jaksoi nostella, sillä henkistä pippuria on naisessa aina ollut. Sisukkuus ja jatkokoulutus ovat vieneet uralla eteenpäin. Konkreettisesti kauranpuuron keittäjä eteni ensin vuonna 2000 Sarapihan esimieheksi, vuonna 2012 Mänttä-Vilppulan ruokapalvelujen vetäjäksi ja lopulta toimitusjohtajaksi. Tämän vuoden alusta Kytömäki on luotsannut Justiina Ateriapalvelut Oy:tä Mänttä-Vilppulassa ja Juupajoella. Ateriayhtiö vastaa sadoista Mäntänvuoren Terveys Oy:n asiakkaista. – Yhtiön perustamisesta jäi vähän kitkerä maku syksyllä 2018, sillä hoidin kokolailla yksin virallisia rekisteri- ynnä muita asioita. Mietin välillä, että tulee hoppu, jos meinaan saada kaikki valmiiksi 1.1.2019 mennessä. Asia kerrallaan kaikki asettui kohdilleen ja keväällä toiminnan tärkeimmät asiat olivat kunnossa. Kaupungilta saatiin onneksi ostaa talous- ja palkkahallinto, onhan pääomistaja kaupunki itse. – Kun on substanssia, ammattiosaamista niin pienikin voi päästä pitkälle kuin se, että joku tupsahtaa jostain hienolla koulutuksella ilman tietoa pohjamudista. Kun itsellä on kokemusta politiikasta ja kunnallisen päätöksenteon kiemuroista, ymmärrän ja osaan ajatella talouden ja toiminnan kokonaisuutta. Justiinan yksiköt valmistuskeittiöitä Oletko nyt unelmatyössäsi? – Tämä on sopiva kokonaisuus. Sosiaali- ja terveyspuolen ruokahuolto on ollut vahvuusaluettani. Juupajoen Juupakoti oli minulle ihan vieras, mutta siellä on saatu aikaan hyviä asioita. Iloa tuo se, että minuun on luotettu tässä tehtävässä. Henkilökunta on hienosti mukana. Yksi Kytömäelle tärkeä asia on se, että kaupungin keittiöt ovat valmistuskeittiöitä. Aikoinaan kaupunki muutti päiväkotien keittiöt jakelukeittiöksi, Kytömäki oli maassa vallinnutta buumia vastaan. Nyt Miinanhelmessä on valmistuskeittiö. – Kaikissa Justiinan yksiköissä on valmistuskeittiöt. Juupakodin keittiö siirtyi valmistuskeittiöksi Justiinan ansiosta. Tiina Kytömäki on ollut yli 20 vuotta Runorentukoissa ja Mäntän Uuden Teatterin eri tehtävissä. – Suurin henkireikäni on esiintyminen. Esimiestehtävä on eräänlaista esiintymistä, kun pitää henkilöstön edessä osata tuoda julki kantojaan. Viime vuosina sisarusten kanssa tehdyt Helasistersin esitykset ovat ehkä eniten voimaannuttaneet minua. Kytömäki on 60-vuotias, ja pilke silmäkulmassa hän sanoo: tähtäin on sadassa vuodessa. – Ainut on se, että pitää muistaa muutama asia: ei hypätä mistään, ja ojan yli ei mennä, että heilahtaa. Syntynyt: 17.10.1959. Markku-puoliso ja lapset: Jarkko (syntynyt 1979), Petra (1980) ja Laura (1989). Kuusi lastenlasta. Justiina Ateriapalvelut Oy:n toimitusjohtaja vuodesta 2019. Keittiöalan peruskoulutus, laitoskeittäjäopinnot, työn ohella koulutukset: suurtalouden esimies, talouden hallinta ja johtaminen, liiketoimintaosaaminen, johtamistaidon erikoistumisopinnot 2004–2005. Vuosina 1977–1987 Isonniemen vanhainkoti keittiöapulainen, 1987–1989, 1990–1993 Sarapihan keittiö, Kirkonpellon päiväkoti 1994–1996, Sarapihassa vuodesta 2000 esimiehenä ja Mäntän ruokapalvelut päällikön sijaisena. KTV / JHL opintosihteeri, vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu, 1989–2008, kaupunginhallitus 2009–2013.