Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Mirjamilla oli nuorena valtava vastuu - Heidi Köngäksen sotaromaani sijoittuu hänen lapsuutensa Mänttään

Kirjailija Heidi Köngäksen uutuusteos Mirjami (Otava 2019, 348 sivua) kuvaa kotirintaman elämää Mäntässä talvisodan ja jatkosodan aikana. Päähuomio on naisten selviytymisessä raskaissa oloissa. Miehet, isät, pojat, veljet, taistelivat rintamalla, ja naiset, vaimot ja tyttäret uurastivat yötä päivää Mäntässä mukanaan ainainen huoli ja pelko rakkaistaan, nälkä ja kylmyys 30 asteen pakkasissa. Mirjamin esikuva on Heidi Köngäksen äiti, ja teoksen Sandra on hänen mummonsa. Mirjami-romaani alkaa tilanteesta, jossa Sandran ja Jannen koti Ruoveden Väärinmajassa myydään pakkohuutokaupalla. Perhe muuttaa vähäisine tavaroineen Mäntän Vuohijoelle ykshuoneiseen taloon Loukkusuon laidalle. Elämän uudelleen rakentaminen alkaa lähes tyhjästä tiettömän taipaleen takana. Paljon todellisuutta mukana Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30. marraskuuta 1939. Maamme joutui pitkään, raskaaseen sotaan vuoteen 1945 saakka. Kirjassa Sandran lisäksi tyttäret Mirjami, Annikki ja Soili kertovat elämästä Mäntässä näinä vaikeina vuosina. Kirjan tapahtumapaikat ovat todellisia, tosin osa jo purettu tai tuhoutunut esimerkiksi tulipalossa. Oikeiden tapahtumapaikkojen vuoksi kirja tuntui erityisen läheiseltä. Kohtaukset pystyi kuvittelemaan. Miltä Mirjamista tuntui kävellä rakastuneena sulhonsa kanssa Lemmenpolulla, miltä konttorinaisten kiireiset sormet kuulostivat pääkonttorin kirjoituskoneiden äärellä, miten sydän hakkasi pelosta pommikoneiden jylinän voimistuessa. Kirja on romaani. Se ei ole dokumentti Mäntän tapahtumista tai vuonna 2003 kuolleen äidin elämäkerta, vaikka siinä on paljon sotavuosien todellista ajankuvaa. Äiti jätti jälkeensä sotamuistelmat Kirjailija Heidi Köngäs esitteli kirjansa syntyhistoriaa 6. marraskuuta Mäntän kirjastossa. Hän kertoi, että yksi kipinä kirjaan syttyi, kun hän avasi edesmenneen äitinsä jättämän puisen, pienen arkun, jossa oli äidin kirjoittamat sotamuistelmat, kirjeitä, valokuvia ja laulun sanoja. Äidin lempilaulu oli Olavi Virran esittämä: Miks oon mä suruinen, kun sua mä muistelen, niin paljon meni kanssasi kauas pois. – Sukuasiat eivät kuitenkaan riitä mihinkään. Löysin onneksi kaksi gradua, joista toinen käsitteli Kuulusan venäläisten vankien leiriä Loukkusuolla ja toinen Säde-yhdistyksen toimintaa, jota johti vuorineuvoksetar Ruth Serlachius . Yhdistys teki hyvää työtä esimerkiksi perustamalla synnytyssairaalan. Pikkulotta-äiti kunniavartiossa sankarihautajaisissa Kirjassa vilisee tuttuja Mäntän paikkoja, kuten Serlachius-yhtiön paperitehdas (nykyisin Metsä Tissue) ja Valkoisen talon pääkonttori (Gustaf-museo), Lotta-kahvila, Mäntän työväentalo, Mäntän Klubi. Tarina kertoo oikeasta Kuulusan venäläisten vankien leiristä ja työvelvollisten naisten siirtolasta, lottien pitämästä ilmavalvonnasta Pilvilinnan kerrostalon katolla ja Mäntänvuoressa ja Mäntän hautausmaasta, jonne kaatuneita haudataan kunniavartiossa. – Aina kun kävimme vanhempien ja isovanhempien haudalla Mäntässä, äitini, lotta, sanoi, että tuolla minäkin seisoin, kun oli sankarivainajien hautaus. Nehän alkoivat tammikuussa 1940. – Oli järkyttävää ymmärtää, että kylmään maahan haudatut, kaatuneet olivat kaikki tuttuja, äidin omia ikätovereita, Köngäs kertoi kirjastossa. Kulttuurisia ja sosiaalisia muureja Kirjan Mirjami työskentelee neiti Jalavan ompeluliikkeessä torin laidassa, Annikki yhtiön pääkonttorissa hienostuneemmassa työpaikassa, jossa ruotsin- ja suomenkielisillä on kulttuurinen ja sosiaalinen muurivälissään. Soili on 9-vuotias ja tuo kirjaan lapsen kasvukertomuksen ja nuoren tytön äänen perheen. – Äiti, äiti, sota on syttynyt, kesken koulupäivän kotiin lähetetty Soili huutaa äidilleen Sandralle. Radiosta tulee tietoa Helsingin pommituksesta. Perheen kaksi poikaa asuvat omine perheineen siellä. Kirjan henkilöt tempautuvat mukaan sotaan, ja lopulta perheen aikuiset neljä poikaa saavat kutsun sotaväkeen, ja naiset jäävät yksin Janne-isän ja pikkuveli-Eeron kanssa. Vuoden 1918 sisällissodassa punavankileirille joutunut Janne ajautuu Mirjami-kirjassa omaan hiljaisuutensa, ehkä hän sotii uudelleen omia kauhukokemuksiaan. Nainen joka asetti muiden edun edelle Elämä on ankaraa työntekoa, ruokaa on niukasti, työpäivät pitkiä. Vaatteista ja kengistä oli pulaa. Vaatteet kierrätettiin, eikä mitään muutakaan heitetty hukkaan. Vapaa-ajalla naiset kutovat sukkia ja lapasia rintamalle, leipovat, hakkaavat halkoja, yrittävät selviytyä. Mirjamilla on sunnuntaisin kahdeksan tunnin leipomisvuoro, sillä rintamalle tarvittiin paljon leipää. – Mirjami oli vasta 19-vuotias tyttö. Ikä alhainen, vastuu valtaisa. Hänellä ei olisi ollut voimia ilman Sandra-äitiä. Hän oli sitä lajia naista, joka asettaa toiset oman edun edelle. Pommeja pudotettiin yli sata Tammikuun 20. päivänä 1940 Mänttää pommitettiin. Hälytyssireenit soivat täysillä, vihollisen pommikoneet ovat lähettyvillä. Tuhoisaa pommitusta kirja kuvaa Mirjamin ja Sandran kertomana, toinen torin laidalta, kellarista, jonne ihmisiä on juossut turvaan, toinen kotoa Vuohijoelta. Pommeja pudotetaan yli sata, ja kolme ihmistä kuolee. Taloja palaa, kaikkialla näkyy hävitys mutta tehdas säästyi kuin ihmeen kaupalla. – Oma äiti kerskui muistelmissaan, kuinka hän ei lähtenyt pommitusta suojaan ennen kuin kahvi oli juotu, Köngäs paljastaa ompelijatar-äidistään. Köngäs oli viiden vanha kun perhe muutti Ruotsiin, sieltä pohjoiseen Raaheen ja lopulta kirjailija asettui Helsinkiin. Mänttä on hänelle toinen kotipesä. – Kirjan ajanjakso vaati paljon pohjatyötä, historiakirjojen lukemista, haastatteluja, pienten tietojen keräämistä, jotta kirjailija voi saavuttaa todellisuuden asteen. Olen aina ollut historiasta kiinnostunut, ja tunnen että kirjoitan tähän hetkeen. – Kaikkia meitä on talvi- ja jatkosota koskettanut. Kirja on maljannostatus kaikille, jotka tekivät hyvää ruokaa ja kutoivat sukkia. Edit 10.12. kello 14.07. Mirjamin esikuva on kirjailijan äiti, joka ei ole kuitenkaan samanniminen, kuten jutussa virheellisesti kerrottiin. Äiti oli lotta, ei pikkulotta.