Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Ääneen lausumattomat sanat ja menetetyt mahdollisuudet hukuttavat lapsen vanhempien kasaaman taakan alle

Rakastava aviopari, kolme ihanaa lasta, työ ja koti. Kaikkea sitä, mitä onnelliseen perhe-elämään tarvitaan. Kulissin takaa löytyy kuitenkin haurastakin hauraampi ydin, jonka tasapaino järkkyy pienestäkin asiasta. Maahanmuuttajataustainen kirjailija Celeste Ng vie lukijansa teoksessaan Olisi jotain kerrottavaa (Gummerus, 2020, 285 sivua) 1970-luvun Amerikkaan ja Leen perheen elämään. Marilyn ja James Lee tapaavat toisensa yliopistossa, jossa Marilyn on oppilaana ja James opettajana. Kumpikin tietää, että heidän suhteensa ei ole sallittu. Ei pelkästään siksi, että he ovat oppilas ja opettaja, vaan myös siksi, että Marilyn on valkoinen amerikkalainen ja James aasialaistaustainen. James vanhemmat ovat Kiinasta. Marilyn ei välitä yhteiskunnan asettamista normeista parisuhteessa ja menee naimisiin Jamesinsa kanssa, vaikka oma äitikin vetoaa häneen sanomalla: ”Etkö voisi mennä naimisiin jonkun kaltaisesi kanssa.” Äiti pyytää vielä ajattelemaan tulevia lapsia. Marilynin ja Jamesin perheeseen syntyy kaksi tyttöä ja yksi poika. Perheen esikoinen Lydia on äidille ja isälle kaikki kaikessa. Hän on vanhempien suosikki, jolla kasataan myös autokuormittain odotuksia. Vanhempien tavoittamattomia unelmia ja toiveita. Perheen ulospäin näkyvä vahvuus on vain silmänlumetta. Perheen sisällä kaikki nivoutuu yhteen ohuen ohuilla langoilla. Pinnan alla kytee ja kuohuu, monta vaiettua asiaa, joista ei puhuta. Ei ennen kuin on liian myöhäistä. Perhe särkyy lopullisesti, kun Lydia löytyy hukkuneena. Kukaan ei kuitenkaan näytä tietävän, mitä on tapahtunut. Miksi näin tapahtui? Se on kysymys, joka on kaikkien huulilla. Olisi jotain kerrottavaa on romaani siitä, miten ääneen lausumattomat toiveet voivat luoda kuilun ihmisten välille ja miten pienistä asioista kasvaa hiljaisuudessa isoja. Se on riipaiseva kuvaus kahden kulttuurin välillä elämisestä ja vanhempien lapsilleen asettamista odotuksista. Se on myös teos kaikesta ihmisen sisälleen patoamasta ivasta ja hyljinnästä. Siitä, miten kuulua joukkoon, johon ei koskaan ole ollut tervetullut vain siksi, että näyttää erilaiselta kuin muut. Celeste Ng:n teos saa lukijan pohtimaan montaa suurta kysymystä. Vaikka tuosta ajasta on menty paljon eteenpäin, ovat rasismi ja erilaisuuden sietämättömyys edelleen läsnä yhteiskunnassa. Miksi ihminen ei saa olla sitä mitä on? Tekeekö kulttuurinen tausta ihmisestä jo ennakkoon pahan tai huonomman kuin toisesta. Kirja saa pohtimaan myös omia odotuksiaan vanhempana ja sitä, siirtääkö omaa taakkaansa sekä toiveitansa lapselle huomaamattaan. Kunnioittaako lapsi vanhempaansa niin, että valitseekin oman toiveensa tai tahtonsa vastaisesti vain miellyttääkseen vanhempaansa ja toteuttaa tämän jo menettämän unelman. Raskaiden aiheiden ja ajatusten keskellä Olisi jotain kerrottavaa on suositeltava kirja kenelle vain luettavaksi.