Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Epätäydellisessä maailmassa

Minulla oli ennen kouluun menoa ärrävika. Asia huoletti minua kovasti, sillä ajattelin että se on osattava koulussa. Pääsin puheterapiaan, siis jo yli 50 vuotta sitten. Terapiaan mentiin junalla Tampereelle isän kanssa. Harjoittelun muistan olleen hankalaa ja sitä jatkettiin myös kotona. Korjaaminen tapahtui muistaakseni jotenkin d-kirjaimen kautta. Kehitystä en itse havainnut, mutta muut kertoivat r:n korjaantuneen. Parasta puheterapiareissuissa oli Tampereen asemaravintola, josta sai jäätelöannoksia. Koulussa ei esiintynyt ongelmia kirjainten kanssa. Ainekirjoituksessa tosin opettaja ei arvostanut minun ja Mäkisen Arin aineita, joissa seikkailivat usein erilaiset pirut ja joissa lopuksi kertomuksen minäkertoja usein sanoi: ”Sitten minä kuolin.” Se oli meistä ehdottomasti paras lopetus. Koulukiusaamista oli ja taisin sanoa siitä kotonakin, mutta vanhemmat totesivat, että eivät he voi kouluun tulla minua puolustamaan. Siihen ei auttanut muu kuin oma apu. Kiusaaminen loppui, kun laitoin kisaajalle kynsin hampain vastaan ja sanoin että EI. Siihen aikaan ei tunnettu sellaista kuin ADHD, mutta minulle ainakaan ei koulusta koskaan jäänyt mitään päähän. Liikunta ja kuvaamataito olivat mieleen, liikunnalla sai purkaa patoutumia ja kuviksessa sai rauhoittua tekemään itsekseen. Muodontajuani kuvaamataidonopettaja kehui, kun tehtiin veistoksia savesta. Tosin peruskoulun viimeisellä kuvaamataidontunnilla, opettaja katsoi piirustustani sillä silmällä että tulikohan annettua liian hyvä numero. Käsitin, että sillä kertaa piirtämäni perustella, tuli vähän liian hyvä. Ja numero oli muistaakseni vain 9, ei edes 10. Elimme nykypäivän mittapuun mukaan aika epätäydellisessä maailmassa. Lapset viilettivät aika pienestä ilman valvontaa missä halusivat, kunhan tulivat illaksi kotiin syömään ja menivät nukkumaan tai ainakin sänkyynsä. Meistä pidettiin huolta, kunhan pidimme itse huolta. Aikuisena kun aloin harrastaa luovaa kirjoittamista, kävi ilmi että kirjoittaakseen hyvää proosaa, kirjoittajalla pitäisi olla oma kieli. Koska käsitin ja käsitän asiat sananmukaisesti, luulin että oma kieli tarkoittaa myös uuden nerokkaan kieliopin kehittämistä. No kävi ilmi, että ei se oma kieli ihan sitä tarkoita. Elämme nyt ja myös tulevaisuudessa epätäydellisessä maailmassa, jossa on lisäksi itse pidettävä huoli itsestään. "Elimme nykypäivän mittapuun mukaan aika epätäydellisessä maailmassa."