Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kolumni: Vain kaikkein läheisimmät

Edustan ammattini puolesta sitä ryhmää, joka joutuu nyt vaikeana aikana ottamaan huomioon, että tilaisuuteen saavat tulla vain kaikkein lähimmät yhdeksän henkeä. Tulin juuri siunaamasta kaksi seurakuntalaista, ja kummassakin oli läsnä vain juuri nuo sallitut yhdeksän saattajaa ja me työntekijät, suntio, pappi ja kanttori suuressa kirkossa. Kummallakin vainajalla oli laaja ystäväpiiri, joka ei nyt saanut tulla lohduttamaan läheisiä surussa ja jättämään arkulle jäähyväisiä. Vaikka nämä ajat tuovat suruun lisää kipua, on tässä varmaan jotain lohdullistakin. Puhelin ja sen nykytekniikka kuvien tai videoiden muodossa kasvattavat toivottavasti suosiotaan vielä enemmän. Eihän hautajaisissa niin paljon ehdi jutellakaan, jos meitä on paljon koolla, mutta arkena, ennen juhlaa ja juhlan jälkeen olisi omaisilla aikaa jutella, muistella, ottaa vastaan myötätuntoa ja kuulla hauskoja arjen tapahtumia niistä hetkistä, jolloin nyt poisnukkunut oli vielä voimissaan mukana. Viime kesänä kesälomalla silmiini osui suurella tukholmalaisella kirpparilla käsin kirjottu taulu, jossa lentävät pääskyset, kukkivat kissankellot, päivänkakkarat ja risteilevät vaaleansiniset pilvenhattarat. Taulussa luki, suomennettuna niin kuin sen silloin hetkessä käsitin: Kaikki päivät, / tulivat ja menivät, / en ymmärtänyt, / oli elämäni. Taulu oli pakko ostaa, ja siitä heräsi prosessi, joka ei ole päättynyt vieläkään. Niin, ja nyt sitten nämä koronapuheita täynnä olevat erikoiset päivät: nekin ovat elämää. Yritetään tänäänkin elää niin, että jälkeenpäin näitä päiviä selaten voisimme olla kiitollisia niistäkin jokaisesta. Elämäämme kuuluvat ikävätkin päivät, jopa pelottavatkin. Vasta kun siinä on sopivassa määrin iloa, surua, onnistumisia ja pettymyksiä, ymmärrämme, mitä todellinen elämä on. Minulle pappina jokainen päivä on lahja ja jokainen päivä, johon saan herätä armon päivä. Olen katsonut kaksi kertaa kuolemaa silmästä silmään, ja ne hetket ovat antaneet tavallisiin arkipäiviini hitusen lisää kiitollisuutta. Mutta sittenkin vain, hitusen. Kirjoittaja on Juupajoen kappalainen.