Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Nyt on aika jättää jäähyväiset - Voihan hitsipilli miten oikeassa olitkaan

Voihan hitsipilli! Nyt on aika jättää haikeat jäähyväiset. Ihan ensimmäiseksi minun on kerrottava sinulle, kuka on Muorimenninkäinen. No äkkipäätään katsottuna hän muistuttaa erehdyttävästi männynkäpyä. Siis aikuisten mielestä. Mutta lapset, kaikki maailman lapset, huomaavat heti, että Muorimenninkäinen on pieni, ruskeasilmäinen, iloluontoinen ja pullea muori. Muorimenninkäisen juurakkotuvassa ja sen lähitanhuvilla koettiin metsänväen ilot ja surut niin aitoina ja koskettavina. Muorimenninkäinen opetti minulle monta asiaa: Muorimenninkäisen juurakkotuvassa oli paljon tavaroita, miltei kaikkea mitä hän vain tarvitsi. Kaksi tärkeintä tavaraa olivat kuitenkin Keinoja-kirja ja Vikoja-kirja. Näillä kahdella esineellä, ei niillä hienoilla ja uusimmilla, Muorimenninkäinen opetti minulle ratkaisemaan ongelmia ja käsittelemään pahoja asioita ja ihmisiä - kuin ”Vikoja” ikään. Hän opetti, että jokaiselle tilanteelle, vaikeallekin, on ratkaisu, ja että koskaan emme saa luovuttaa - kuin ”Keinoja” ikään. Kolmas asia minkä Muorimenninkäinen minulle opetti, oli eläinten, luonnon ja ympäristön kunnioittaminen. Muorimenninkäinen oli osa luontoa. Hän tiesi ja opetti, että sitä kunnioittamalla hän takaa myös oman turvallisen elonsa omassa juurakkotuvassaan. Muorimenninkäinen opetti minulle myös paljon peloista. Tarinassa Muorimenninkäinen ottaa oman elämänsä ensimmäiset itsenäisyyden askeleet. Hän loi minulle turvallisuuden tunteen jo silloin, kun omat itsenäisyyteni askeleet olivat vielä kaukana tulevaisuudessa. Muorimenninkäinen opetti minulle myös sanonnan; ”Voihan hitsipilli”. Tämä sanonta saa hymyn huulilleni vielä tänäänkin – ja varmasti myös aina tulevaisuudessakin. Muorimenninkäinen näki päivänvalon vuonna 1989, minun mukanani hän on kulkenut miltei alusta lähtien. Kirjan kannet ja kuvat tuovat edelleen mieleeni monta muistoa – monta lämmintä muistoa. Muorimenninkäinen opetti minulle paljon. Käännellessäni kirjaa käsissäni kuulen elävästi äitini äänen. Äänen, joka minulle nämä käpysen opit välitti. Nyt on tullut aika jättää jäähyväiset Muorimenninkäiselle – hetkeksi – ei iäksi, sillä nyt näitä oppeja tarvitsee joku toinen. Vaikka jäähyväiset ovat haikeat, olen silti iloinen ja onnellinen, että tämä pieni pullea muori – Muorimenninkäinen, ja hänen oppinsa saavat jatkoa elämässä - toisessa. Muorimenninkäinen lähtee nyt uudelle elämän mittaiselle matkalle. Ei kauas, aivan sydämen viereen.