Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Akatemian peli toi kevätkauden avauksesta tappion

JÄÄKIEKKO Joulunpyhät ja vuodenvaihtumiset ovat nyt takana ja paluu kupariliigan ihmeelliseen maailmaan taas edessä. Akatemian pelit alkoivat vieraspelillä MHT:tä vastaan. Lieneväkö vielä perunalaatikot ja tinat olleet mielessä, kun jalkeilla saatiin hieman kapea rosteri. Ei kuitenkaan jäädä tätä sen enempää pohtimaan, vaan käydäänpä pelinkuhinat läpi. 1. erä oli kaksijakoinen Avauserä oli hyvin kaksijakoinen, oli ilonpirskahdusta ja sitten erilaista pirskahdusta. Peli sai akatemian silmistä hyvän alun, kun minuutin kohdilla Tuure Päivärinta vingutti Ylöjärven areenan verkkoa lukemiin 0–1, syöttäjänä reserviin palannut "säämies" Jaakko Laurila . Muuan artisti aikoinaan veisteli: "Kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan." No, näin juuri, ja Akatemia siirtyi 0–2 johtoon kun Arttu Siukola antoi ruoskan vinkua, syöttäjinä Sami Huhtinen ja Aleksi Kangas . Sitten tapahtui sama kuin maajoukkueelle monesti Ruotsia vastaan. Kaveri tuli 6 minuutissa vilkku vasemmalla rinnalle ja ohi. Lukemat olivat äkkiä 5–2. Aivan erän lopuksi Jukka Takala kavensi vielä erälukemiksi 5–3, syöttäjänä Siukola. Erätauolla jaettiin paperipusseja, että saadaan hyperventilaatiot kondikseen, ja huoltaja tarjoili hartsporttia. 2. erä oli taistoa Isännät jatkoivat rummutusta ja siirtyivät erän alussa 6–3 johtoon. Akatemia taisteli kuitenkin, ja Mr Referee Arsi Luhtamaa veti forehand , backhand ynnä muut jalkakissat, mitä kikkavihkosta vain löytyi. Lukemat olivat 6–4, syöttäjänä Laurila. Isännät eivät tästä hämmentyneet vaan siirtyivät jälleen 3 maalin karkumatkalle lukemin 7–4. Ikitaistelija Huhtinen kiristi pallojofan tiukalle ja kavensi jälleen lukemia 7–5. Syöttäjinä olivat Kangas ja Takala, mutta kuten erän agenda oli, jälleen kaveri lisäsi kaasua ja johtoaan, taukolukemat 8–5. Tauolla oli tehtävissä se, että kun kapealla pelataan, saada happea kroppaan. Usealla oli jo kokovartalokramppia havaittavissa. 3. erä toden sanoo Kolmas erä oli rauhallisempi ainakin tilastomerkintöjen osalta. Isännät menivät kuitenkin menojaan, ja loppulukemiksi merkittiin 11–5. Valmentaja Olli Papinsaari kommentoi lyhyenytimekkäästi: 9 miehellä ei jakoja. Eteenpäin. Ottelun parhaat: pelaajat Arsi Luhtamaa ja Tuure Päivärinta sekä maalivahti Tino Takala . Akatemian pelit jatkuvat kotiluolan kirkkaissa valoissa sunnuntaina 19. tammikuuta, kun vieraaksi saapuu Ylöjärveltä Uplakers 2.