Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kalenterituotoilla on työllistetty jo satoja nuoria – Tänä vuonna ilmestyy juhlapainos perinnekuvilla

Lions Club Vilppula/Koski täytti viime vuonna 30 vuotta. Se julkaisi ensimmäisen vuosikalenterinsa vuonna 1991. Sen jälkeen on kalentereita julkaistu joka vuosi. Tänä vuonna tulee marraskuussa myyntiin vuoden 2020 normaalin kalenterin lisäksi juhlakalenteri, jonka kuvat on koottu aiempien vuosien perinnekuvista. – Sen verran tosiaan päätimme juhlistaa julkaisutoimintaamme tänä vuonna, että etsimme parhaat perinnekuvat ja teimme kokonaan mustavalkoisen juhlapainokset, jossa on varmasti historian siipien havinaa, kertoo klubin aktiviteettitoimikunnan vetäjä Hannu Häyrinen . Hän on yhdessä klubin presidentin Jukka Grönlundin kanssa esittelemässä uusia ja vanhoja painoksia Vilppulan entisen Valintatalon alakerrassa olevassa huoneessa, jota miehet itse kutsuvat kalenteritehtaaksi. Kalentereissa olevat kuvat on kaikki saatu lahjoituksina paikallisilta kuvaajilta ja eritoten perinnekuvista suuri osa on kotoisin Vilppula Seuran arkistoista. Vuoteen 2009 saakka kaikki kuvat olivat Vilppulasta otettuja, mutta Vilppulan ja Mäntän yhdistymisen jälkeen mukaan on saatu kuvia koko kaupungin alueelta. Kaikki mahdolliset kalenterityöt on alusta lähtien tehty omalla paikkakunnalla ja kalenterit on koottu talkoilla omassa kalenteritehtaassa. Kalentereiden myynnistä saatu raha on aina mennyt lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen. – Meillä ei ole mitään virallisia tilastoja kalentereiden tuotosta, mutta karkeasti arvioiden olemme kalenterin historian aikana auttanet paikallisia nuoria ja lapsia noin 100 000 eurolla, kertoo Hannu Häyrinen. Esimerkkinä hän mainitsee, että aiemmin klubi osti kaikille vilppulalaisille ekaluokkalaisille pyöräilykypärät. Tätä tehtiin liki 20 vuotta. Siitä luovuttiin siinä vaiheessa, kun lähes kaikilla koulunsa aloittavilla alkoi jo olla kypärä. Määrällisesti suurin osa rahoista on vuosien aikana mennyt nuorten työllistämiseen. Vuosikymmenten aikana on ollut erilaisia kampanjoita, joilla nuoria on yhteistyössä paikallisen yrittäjien kanssa työllistetty kesäisin muutamaksi viikoksi. Monille tämä on ollut ensimmäinen kontakti työelämään. – Parhaimpina vuosina olemme olleet mukana auttamassa jopa seitsemääkymmentä nuorta kesätöihin, kertoo Häyrinen. Molemmat kalenterit tulevat myyntiin marraskuun useammassa myyntipisteessä ympäri kaupunkia.