Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Punatulkun palvelukeskuksessa on todettu 11 koronavirustartuntaa

Tällä hetkellä ei ole tiedossa tartuntalähdettä, mutta sitä selvitetään otetuilla näytteillä sekä jo alkaneella jäljitystyöllä. Kaikista asukkaista ja työntekijöistä on otettu koronavirusnäytteet. Lisäksi sairastuneet on siirretty eristykseen toisaalle. Altistuneet lähikontaktissa olleet on myös asetettu karanteeniin. Mäntänvuoren Terveys on yhteistyössä kaupungin tartuntatautivastuulääkärin, hallintoylilääkärin, ja Taysin infektioyksikön kanssa ryhtynyt välittömiin ja suunnitelmien mukaisiin varotoimiin asukkaiden ja työntekijöiden suojaamiseksi sekä tartuntaketjun katkaisemiseksi. Kuntoutusosastolle laitettiin ensimmäisen tietoon tulleen koronavirustartunnan vuoksi vierailukielto lauantaina 12. syyskuuta ja se on voimassa toistaiseksi. Vierailukielto on voimassa 12. syyskuuta alkaen myös samassa rakennuksessa sijaitsevassa erillisessä tehostetun palveluasumisen yksikössä, kunnes on voitu varmistaa, että vierailuja siellä voidaan turvallisesti toteuttaa. Henkilökunnan suojautumistoimia on tehostettu valmiiden suunnitelmien mukaisesti. Henkilökunta on tähänkin asti suojautunut käyttäen ohjeistusten mukaisia suojaimia ja toteuttanut hyvää käsihygieniaa ehkäistäkseen tartuntoja. Kuntoutusosastolla nyt ilmenneistä koronavirustartunnoista ei aiheudu muutoksia muihin kaupungin palveluihin eikä kuntalaisten muihin epidemiaohjeistuksiin.