Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Taide liikuttaa, siitä on faktaa

Taide liikuttaa ihmisiä monin tavoin. Konkreettinen liike nähdään kävijämäärätilastoista. Mäntän kuvataideviikot julkaisi kävijämäärätilastonsa sunnuntaina; vuoden 2019 näyttely keräsi ennätysyleisön, yli 17 000 kävijää. Edellinen kävijäennätys oli vuodelta 2016. Mäntän kuvataideviikkojen näyttely on avoinna kaksi ja puoli kuukautta kesällä. Kävijämäärässä on toki oman kaupungin asukkaita, mutta myös runsaasti matkailijoita. Taiteesta nauttivien matkailijoiden määränpäänä ovat usein sekä kuvataideviikkojen että Serlachius-museoiden kokonaisuus. Serlachius-museoiden vuosittainen kävijämäärä taas on asettunut merkittävälle tasolle 80 000 kävijän tuntumaan. Selvää on, että tällainen joukko jättää paikkakunnalle rahaa. Mitä useampi heistä saadaan yöpymään seudulla, sen enemmän matkailueuroja tänne jää. Vuonna 2017 julkaistun tutkimuksen mukaan ulkopaikkakuntalaiset museokävijät käyttivät Mänttä-Vilppulassa keskimäärin 87 euroa henkilöä ja matkaa kohden. Päiväkävijät jättivät 62 euroa ja yöpyjät 186 euroa henkilöä kohden. Taidekaupungin imago vahvistuu ja tunnettuus lisääntyy toivon mukaan entisestään Euroopan kulttuuripääkaupunkihaussa, kunhan emme pääkuntakumppanina jää liiaksi Tampereen varjoon. Kulttuuripääkaupunkihakijoiden yhteistyö kuitenkin voisi edelleen vahvistaa kävijävirtoja myös Mänttä-Vilppulan suuntaan. Kunnat esittävät paikalliset ohjelmaideansa kulttuuripääkaupunkihakuun lokakuun puolivälissä. Niissä pitää vahvan perustekemisen lisäksi olla uusia, ainutlaatuisia avauksia. Onpa mielenkiintoista nähdä, mitä ideoita Mänttä-Vilppula esittää!