Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Enemmän löytää, kun poikkeaa tieltä

Vaikka Arto Huhtinen muutti Mäntästä pois jo 40 vuotta sitten, monet paljasjalkaiset paikkakuntalaiset muistavat hänet edelleen hyvin. Vähän tuoreemmille mänttäläisille mies on tullut tutuksi MOM- kesäjuhlien yhteydessä. Hänen erilaista keräilykokoelmistaan on järjestetty Mäntän kirjastossa useita näyttelyitä, ja nyt jo entisen Reino-tehtailijan sponsoroimia jalkapallo-otteluita on saatu seurata useampana kesänä. Arton nuoruudessa 70-luvulla oli tapana tarttua työn syrjään kiinni jo nuorena, ja silloin erilaisia hommia näytti tekevälle riittävän. – Minun nuoruudessani 1970-luvun alussa oli melko hyvin tarjolla satunnaisia keikka- ja kesätöitä. Raja-aholla kävimme kaatamassa ja keräilemässä katajia Helmisen Jussin puusepänverstaan tarpeisiin, Huhtinen kertoo. –  Suorannan Empun kanssa teimme satunnaisia hommia Linnan Nipalle . Pättiniemessä purettiin taloja ja välillä jossain muuallakin. Koulua keikkatyöt haittasivat, opettajat eivät niitä hyväksyneet taksvärkkipäiviksi. Ensimmäiset kunnon kesätyöpaikkansa poika sai 15-vuotiaana. Alkukesästä hän oli Virtasen Timpan kanssa haalaus- ja purkuhommissa Mäntän ammattikoululla. Tyttöjen asuntolan ”Tipulan” maanalainen kellarikerros piti tyhjentää maa- ja rakennusjätteistä. Työn teki haasteelliseksi se, että tyhjennys piti tehdä pienestä ikkunaluukusta. Tavaraa oli paljon, useampi siirtolavallinen täyttyi ja kesäkuu siinä meni. – Olimme työpäivän jälkeen niin likaisia, ettei meitä päästetty uuteen uimahalliin peseytymään. Niinpä ruiskuttelimme toisemme vesiletkulla ja haalarit pestiin päivittäin. Heinäkuun olin sitten aamupostin jakajana. Alueena olivat Tammikankaan rintamiestalot, viisi katua ja 102 taloa. – Tiesin toki, että Tammikankaalla asui villi, mutta viisas kansa. Pian selvisi, että sen asukkaat olivat myös laajakatseisia. Moneen taloon tuli sekä Kansan Lehti että Uusi Suomi, muistelee Huhtinen. Seuraavaksi Arto meni ammattikouluun sähköasentajan oppiin. Ensimmäisen vuoden jälkeen hän pääsi kesätöihin Korkalaisen Penan sähköliikkeeseen. Heti ensimmäisenä työpäivänä hän sai tärkeän opetuksen. – Kello seitsemän Korkalainen heitti minut asennustyömaalle, antoi toiseen käteen nipun kytkentäkaavioita, toiseen työkalupakin ja ilmoitti tulevansa neljältä hakemaan minut. Jäin ihmettelemään työpaikalle, itku meinasi tulla, minulla ei ollut hajuakaan mitä piti tehdä. – Korkalainen tuli kuitenkin puolen tunnin päästä takaisin, neuvoi hymyssä suin urakan ja antoi selvät työohjeet. Opin laakista pomon ohjeiden kuuntelemisen taidon. Kesä meni putkituksissa ja kaapeleiden vedossa. Pari viikkoa olin Kähkösen Pepen apupoikana sähkövaraston lisäsiipeä rakentamassa. Ammattikoulun jälkeen kului pari vuotta kaupungilla eri töissä. Kaupungille perustettiin noihin aikoihin sähköosasto, jonka pomona toimi Ranttamo Valkama . Sinne Huhtinenkin pääsi. Alkuvaiheessa käskynjako oli Valkaman kotipihassa Rusinniemessä. Yhden keikan hän muistaa loppuikänsä. – Etelätiellä piti vaihtaa levy sähkölieteen. Asunnossa asuva rouva lähti asioille ja minä jäin asennushommiin. Hetken kuluttua ovikello soi, en tietenkään siihen reagoinut. Sitten kuulin oven avautuvan. Eteeni ilmestyi massiivinen mies, Kinasen Lapa , joka kyseli kuka hittoa minä olen ja mitä siellä teen. – En silloin vielä tuntenut Lapaa, mutta kyllä hänen olemuksensa herätti niin paljon kunnioitusta, että kylmä hiki tuli. Onneksi sain sanat suusta ja selvitettyä, että hyvällä asialla olin. Kuntainliiton ammattikoulun lisäksi Huhtanen kävi Serlachiuksen ammattikoulun, joka on hänen mielestään edelleen yksi parhaista hänen käymistään koululuista. Ammattimiehet opettivat ja aika nopeasti huomasi, että heitä kuuntelemalla hommat sujuivat ja työn merkitys avautui. Muutama vuosi nuorella miehellä meni kaupungilla ja tehtaalla töitä tehden. – Melko tarkkaan neljäkymmentä vuotta sitten Loviisan ydinvoimalaan haettiin käyttöporukkaa, siellä kului seitsemän vuotta. Tampereelle muutimme perheen kanssa reilut 30 vuotta sitten. Olen myöhäisherännäinen ja opiskelin aikuisena työn ohessa kolme lisätutkintoa. – Työtehtävät vaihtuivat opintojen myötä, olen toiminut käytönvalvojana voimalaitoksessa, vuoropäällikkönä sellutehtaalla, tuotantomestarina kartonkitehtaalla, tuotantopäällikkönä prosessitehtaassa sekä tehtaanjohtajana ja toimitusjohtajana kumiteollisuudessa. Sattumana hän pitää sitä, että päivätyön ohessa on ollut tuotantotalouden ja markkinoinnin tuntiopettajana jokaisessa niistä oppilaitoksesta, jossa opiskelin aikuisena eli Tampereen tekulla, Tampereen teknisellä korkeakoululla ja Tampereen yliopistolla. – Töitä olen tehnyt 45 vuotta. Työkokemus on jakautunut melko tasaisesti kolmeen jaksoon. Työntekijänä 15 vuotta, asiantuntijana ja johtajana 15 vuotta ja yrittäjänä 15 vuotta. Viimeiset parikymmentä vuotta olen johtanut Pk-yrityksiä, joilla on ollut omaa valmistusta. – Näillä yrityksillä on ollut välillä vähemmän ja yleensä enemmän haasteita, jopa kriisejä. Kokemus on opettanut, en ole se tyyppi, joka vaikeuksien tullen ventiloi ja yllättävissä tilanteissa pystyn pääsääntöisesti toimimaan rauhallisesti, joskus jopa järkevästi. Hänellä on TMC eli yritysten tervehdyttämiskonsultin pätevyys. Mies on luennoinut ja auttanut talkoohengessä eri yrityksiä tervehdyttämistarpeissa. Työkaluina hän on käyttänyt omia kokemuksia ja Suomessa kehitettyjä Pk-yritysten tervehdyttämismalleja. – Työ on arvo itsessään, mutta se ei saisi koskaan jättää varjoon muita elämän tärkeitä asioita kuten perhettä, terveyttä tai vaikkapa harrastuksia. Olen aina pitänyt tärkeänä sitä, että työssä ja elämässä on paljon iloa ja valoa.