Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Agricolasta Saarikoskeen

Suomen kieli/ on minulle ikkuna ja talo/ Minä asun tässä kielessä/ Se on minun ihoni. Tuo Pentti Saarikosken runo osui silmiini viime viikolla, juuri sopivasti Mikael Agricolan päivänä. Siitä tuli sattumalta se hetki, jossa minulle kiteytyi koko liputuspäivän sanoma. Neljään riviin kiteytyi olennainen siitä, miksi oma äidinkieli on tärkeä asia. Ikkuna ja talo. Ikkunoista näkee ulos. Ne tuovat valoa. Ikkunaton talo olisi ummehtunut – luultavasti myös ilmanvaihdon näkökulmasta, mutta erityisesti tunnelmaltaan. Kerrotaan tarina Hölmölässä sijainneesta talosta, jossa ei ollut ikkunoita. Väki vei pimeään tupaan valoa säkeissä. Kaikki tietävät, miten siinä kävi. Asua. Kieltä siis eletään. Kun talossa asutaan, se näkyy moni tavoin. Yleensä kodikkuutena, joskus sotkuisuutena. Yhtä kaikki, kieli on käyttöväline. Sitä asutaan, eletään, hengitetään. Varastoitaessa se ruostuu, pölyttyy ja rapistuu. Pahimmassa tapauksessa hukkuu. Mitä monipuolisemmin sitä käyttää, sen paremmassa kunnossa se pysyy. Kuka meistä haluaisi asua kääpiövaltiossa, jonka taloista puuttuu ikkunat? Ihoni. Kieli ei ole muodollisen etäisyyden päässä. Se on minua lähempänä kuin paita ylläni. Iho on siitäkin osuva vertailukohta, että aivan kuten ulkonäkö – varsinainen ihomme – antaa meistä yhden kuvan toisille ihmisille, samoin tekee sanojen kautta välittyvä kuva meistä. Ihon alle – sydämeen ja sieluun asti – ei näe suoraan. Sanat ovat silloin kuin vesi. Ne välittävät jotain siitä lähteestä, josta pulppuavat. Kieli on identiteettimme perusta. Sanoilla määritämme itsemme, kerromme tarinaamme, kuvaamme tunteitamme – kommunikoimme. On tärkeä oppia ja hallita oma äidinkieli, koska vain siten opimme ymmärtämään itseämme ja toisiamme sekä tulemme ymmärretyiksi. Filosofi Ludwig Wittgenstein on sanonut: ”Kieleni rajat ovat maailmani rajat”. Mitä enemmän meillä on hallussa sanoja, ilmaisuvoimaisia, täsmällisiä ja osuvia sanoja, sitä kauemmas kykenemme maailmamme rajoja ulottamaan. Kuka meistä haluaisi asua kääpiövaltiossa, jonka taloista puuttuu ikkunat?