Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Kovalla työllä kohti liigaseuroja

JÄÄKIEKKO Koillis-Pirkan Kiekon ja Keuruun Pallon riveissä viime vuosina pelanneet KPK:n kasvatit mänttäläiset Valtteri Aliranta , Nooa Innanmaa ja vilppulalainen Eevertti Lampinen sekä Ruoveden Seurakunnan Atleeteissa viime kaudella pelannut virtolainen Paavo Sammalisto ovat päässeet mukaan liigaseurojen kesärinkeihin. Vuonna 2003 syntynyt Aliranta on mukana JYPin C2-joukkueessa, missä hänellä on myös pelipaikka syksyllä alkavalla kaudella. Innanmaa, Lampinen ja Sammalisto treenaavat kesän puolestaan Tapparan paidassa. B2-joukkueen kesäringissä ovat mukana vuonna 2001 syntyneet Innanmaa ja Sammalisto ja C2-joukkueessa vuonna 2002 syntynyt Lampinen. Nelikosta Innanmaa on puolustaja, Sammalisto ja Aliranta hyökkääjiä ja Lampinen maalivahti. –Aika erilaista treeni on ollut. Paljon kilpailuhenkisempää, Innanmaa toteaa. –Ja treenien määrä sekä taso on ollut aivan erilainen, lisää Lampinen. Innanmaa, Sammalisto ja Lampinen käyvät Tampereella treeneissä viisi kertaa viikossa. Aliranta treenaa Jyväskylässä kolme kertaa viikossa. Treenit pitävät sisällään niin fysiikka- kuin jäätreenejäkin. Treenit ovat kovia, mutta nuoret miehenalut toteavat, että töitä on tehtävä, jos mielii päästä eteenpäin. –Ei ole vaikeata päästä ylöspäin, mutta se vaatii jokapäiväistä työtä, Innanmaa summaa poikien ajatukset. Ilman työntekoa eivät pojat ole tähänkään asti päässeet. Jokaisella on takanaan vuosien pelaaminen eri joukkueissa. Osa heistä on pelannut samalla kaudella jopa kahdessa tai kolmessakin joukkueessa ja eri-ikäisten joukossa. –Paavo on pelannut jo useamman vuoden kahdessa joukkueessa ja yleensä vielä eri seuroissa. Toinen joukkue on aina ollut vuotta tai kahta vanhempi, kertoo Paavo Sammaliston isä Petri Sammalisto . Kasvattajaseurojen merkitys on tässä nuorukaisten kohdalla hyvin suuri ja tärkeä. KPK:ssa nuoret ovat pelanneet tasokasta sarjaa koko junioriaikansa ja kehittyneet pelaajina huimasti. Siitä pojat antavatkin kiitosta kasvattajaseuroilleen. Pienestäkin seurasta on mahdollista ponnistaa liigaseuroihin, siitä ovat todisteena vuosien aikana paikallisista seuroista maailmalle lähteneet pelaajat sekä tämä omaa kiekkoilijan uraansa tavoitteleva nelikko. –Tavoitteena on päästä niin pitkälle kuin on vain mahdollista. Ensin A-junioreihin ja siitä sitten ylöspäin. Tavoite on pelata SM-sarjaa koko ajan, summaa nelikko tavoitteitaan. Tapparaan ja JYPiin pojat pääsivät mukaan TryOut -tapahtumien kautta. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että pelaajat kutsutaan katselmuspeleihin ja niissä annettujen näyttöjen perusteella valmennustiimi tekee päätöksen, ketkä pääsevät mukaan joukkueiden kesäharjoitusrinkeihin. Paikka kesäharjoitusringissä ei välttämättä tarkoita kuitenkaan vielä varmaa paikkaa syksyllä alkavan kauden joukkueessa. Alirannan kohdalla valinta syksyn joukkueeseen on jo tehty, joten hänet nähdään ensi kaudella JYPin C2-junioreiden paidassa. Tapparan kesäringissä harjoittelevien kohtalo selviää loppukesästä. –Harjoitusringeissä on mukana noin 20 pelaajaa, joista valtaosa saa paikan myös joukkueeseen. Loput joukkueesta muodostuu ikäryhmän ykkösjoukkueesta putoavista pelaajista, Lampinen ja Innanmaa kertovat. Poikien itse tekemän kovan työn lisäksi on jääkiekkounelmien jahtaamisessa tarvittu myös vanhempia. Jokaisen juniorin kotijoukkoja tarvitaan kolmeen koohon eli kuljeta, kustanna ja kannusta. Siitä heille on syytä antaa myös kiitokset, se on myös kovaa työtä.