Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Kolumni: Yksi annos elämää, kiitos

Elämä tuntuu koostuvan entistä enemmän erilaisista viipaleista. Meidät ja meihin liittyvät asiat on kaikki jaettu erilaisiin siivuihin, joita me kulutamme tai ne meitä. Ajan määrittäminen kellolla on asioista ensimmäinen, joka meidät annostelee. Nuorena jo päätin, että en ainakaan kuljeta sitä ranteessani. Halusin olla itseni, kokonaan, alusta loppuun. Nuoruuden höpinöitä, eihän se onnistunut. Meidät on määritelty entistä tarkemmin mitaten. Tämä aikamme, joka on meidän ainoamme, oikeastaan kaikki mitä meillä on, on jaettu ja usein muille kuin meille itsellemme. On työ ja on vapaa-aika ja mikä aika työstä on mihinkin työhön ja mikä vapaasta mihinkin vapaaseen. Meidät on annosteltu sekä isoissa asioissa, että pienissä ja joka suunnalta. On määrätty paikkamme ja se mitä olemme: mikä sukupuoli, rotu, uskonto, kansallisuus, isänmaa, yhteiskunta, koulutus, työ, työttömyys, mikä seksuaalinen suuntautuminen ja mikä parisuhde; sinkku, avoliitossa, naimisissa tai eronnut. Kaikki mitä kulutamme, on jaoteltu isommista siivuista pienimpään. Iso siivu jotain koetaan tietenkin enemmäksi, kuin pienempi. Toisilla tosiaan on enemmän ja toisilla vähemmän, osalla ei ole mitään, vaan koko elämän annos loppuu jo ennen kuin se edes kunnolla alkaa. Näitä annoksia me käytämme päivittäin, vuosittain, vuosikymmeniä ja koko elämän mitan. Niiden jaottuminen määrää elämämme, tekee meistä sen mitä olemme, myös itsellemme, ne ovat elämämme. Kaikki tämä alkaa nykyään jo entistä nuorempana. Lopulta, koko elämäämme voi ajatella yhtenä annoksena, meille jotka tämän pystymme lukemaan, se kuitenkin on edelleen tarjolla. Kun sen olemme nauttineet, olemmeko kylläisiä ja tyytyväisiä? Nauttiessamme elämän annosta se vähenee, kuten ruoka-annos, joka täyttää vatsan. Entä tulemmeko elämän annosta nauttiessamme aina vain kylläisemmiksi? Onko ennemmin niin, että annoksen vähetessä kyky nauttia annoksesta samalla vähenee? Kun taas halu annoksen riittävyyteen ja sisältöön lisääntyy, vaikka todellinen nälkä hiipuu. Lopulta, no lopulta lautanen on tyhjä. Tarjoilija, saako vielä toisen annoksen elämää, eikö? No edes jälkiruokaa, mitä teillä on? Kyllä kiitos, kaikki käy. ”Entä tulemmeko elämän annosta nauttiessamme aina vain kylläisemmiksi? ”