Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Kolumni: Asiantuntijoita pelikentillä

Ensin olivat Maj Lind -pianokilpailut. Mäntän musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Niklas Pokki oli valittu arvioimaan esityksiä. Pelkäsin asiantuntijan puheen menevän täysin yli hilseen omaan musiikinkuulijan kapasiteettiini nähden, mutta pianopedagogi onnistuikin olemaan samalla kertaa hyvin konkreettinen, tietoviisas ja tunteikas analysoija. Kun asiantuntija on kuullut teoksesta satoja eri tulkintoja, kilpailijoiden suorituksista löytyy mieletön määrä ruodittavaa. Yle Areena mahdollisti sen, että suorituksiin saattoi vielä analyysien kuulemisen jälkeen palata. Itselleni jokainen virtuoosi olisi kelvannut voittajaksi aina kisan aloittaneesta sympaattisesta Tarmo Peltokoskesta lähtien, mutta niin vain Niklas sai minut ymmärtämään, että hänen kohdallaan odotellaan kypsymistä vielä hieman. Sitten tulivat koripallon EM-kisat. En ollut seurannut ainuttakaan koripallo-ottelua alusta loppuun ennen Suomen maajoukkueen loistavia esityksiä. Kävi ihan kuin Maj Lind-kisoja seuratessa: studion tiimi sai minut seuraamaan pelaajien suorituksia nyanssitasolta ja tämän lisäksi innostumaan siitä, miten hienosti suomalaiset intoutuivat kotiyleisön, "kuudennen kenttäpelaajan" avulla kamppailemaan jatkopaikasta. Turnauksen semifinaalipeliä katsellessa tosin tajusin, että vielä on matkaa huipulle. Opin kuitenkin Lauri Markkasen nimen ja pari muutakin lajin hienoutta, myös sen, että tässä joukkuepelissä tarvittiin kamarimusiikin kaltaista yhteissoittoa, kaunista rytmiä. En toki vieläkään tiedä, mitä turnauksen ryöstöviljellyin sanahirviö palloscreeni oikein tarkoittaa. Maailman kuunnelluimpiin konsertteihin lukeutuva Lontoon Proms-festivaalin päätöskonsertti oli myös alkusyksyn kohokohtia. Lotta Wennäkosken sävellys aloitti konsertin, BBC:n radion kuorolaiset lauloivat Finlandiaa suomeksi. Suomalaista onnistumista koin kuitenkin erityisesti siitä tavasta, jolla Sakari Oramo käytti oman viisiminuuttisensa miljoonien klassisen musiikin ystävien edessä. Hän tarttui pikku puheessaan humoristisin ottein kapellimestari-instituution pompöösiin merkityskenttään ja iloitsi siitä, että klassisen musiikkikulttuurin rakennelmat ovat viimein antaneet tilaa myös naispuolisille soittajille ja kapellimestareille. Joissakin asioissa suomalaiset ovat jo huipulla ja näyttävät esimerkkiä maailmalle.