Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Kolumni: Lukeminen kannattaa aina

Otsikon toteamus on vanha ja kulunut. Siitä huolimatta se on täyttä totta. Viimeaikaiset lukuisat uutiset ovat toitottaneet tutkijoiden tekemää havaintoa, että nykyajan lasten ja nuorten lukutaito on heikentynyt. Kirjat eivät enää kiinnosta, kun niiden rinnalle on tullut monta muuta hyvää ajanviettotapaa. Itse rakastan lukemista ja siitä ovat saaneet osansa myös omat lapseni. Eivät he kuitenkaan ole siitä valittaneet, päinvastoin. Harmitus on suuri, jos joku ilta venähtääkin pidemmäksi ja iltasatu jää lukematta. Kirjastoon lähtemiseen lapsiani ei tarvitse houkutella, he ovat aina valmiita hakemaan lisää luettavaa. Usein kirjoja kertyy valtaisa pino, jota kotiin raahatessa usein mietin, että niinköhän nämä kaikki ehditään lukea. Mutta ehditäänhän ne. Kertaakaan ei ole tarvinnut palauttaa kirjastoon kirjaa niin, etteikö sitä olisi lapsille luettu. Kirjastossa käyminen ja kirjojen lukeminen on heijastunut myös tokaluokkalaiseemme, joka innolla lainaa kirjastosta itselleen luettavaa. Hänen valintansa kohdistuvat tavutettuihin ja helppolukuisiin kirjoihin, koska ne vastaavat hänen omaa lukutaitoansa. Hänen intoaan kirjoja ja lukemista kohtaa ei ole vienyt edes se, että oma lukemaan oppiminen on ollut haasteellista eikä aina niinkään helppoa. Mutta hän haluaa lukea ja oppia. Tapasin tällä viikolla lasten ja nuorten kirjailija Johanna Hulkon , joka vieraili Mäntässä ja Vilppulassa kertomassa neljäsluokkalaisille kirjailijan työstään, kirjoistaan ja lukemisesta. Hän kiteytti minusta upeasti ajatuksen lukemisen mielekkyyden merkityksestä. Tärkeintä on löytää itseään aiheeltaan kiinnostava kirja, mutta ennen kaikkea omaa lukutaitoa vastaava kirja. En usko, että oma tokaluokkalaiseni jaksaisi innokkaasti lukea kirjaa, jossa teksti olisi vaikeatajuista ja -lukuista. Hänellä menisi koko mielenkiinto kirjaan, josta hän ei ymmärtäisi yhtään mitään, ei edes lukemiensa sanojen merkitystä. Hänen lukutaitonsa kehittyy pienin askelin, mutta taitoa tärkeämpää on hänen oma intonsa lukemista kohtaan. Lukutaitoa voi kehittää lukemalla, mutta myös tarinoimalla. Yhtä tärkeää lukemisen kanssa lapsen kielellisen kehityksen tukijana on lapsen oma kerrontataito. Tätä taitoa voi jokainen harjoittaa hyvin pientenkin lasten kanssa. Helpoiten se onnistuu leikeissä tai vaikka aikuisen kanssa kuvakirjaa katsellessa. Anna lapselle mahdollisuus kertoa kirjasta oma tarinansa. "Taitoa tärkeämpää on hänen oma intonsa lukemista kohtaan."