Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Oma kotikuusi kasvaa ja voi paksusti

MUISTELU KMV-lehdessä maanantaina 16. lokakuuta ollut juttu kyläkuusesta Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi toi mieleen nostalgisia muistoja. Perheeni muutti kesällä 1951 omaan kotiin kolmen vuoden vuokralla asumisen jälkeen. Pihassa kasvoi muiden muassa useita järeitä mäntyjä ja kaksi pylväskatajaa. Katajat kasvoivat lisää pituutta lähes kymmenen vuoden ajan. Isompi lähenteli jo neljää metriä ennen kuin vuosikymmenen vaihteen tienoilla iski katajiin oranssinvärinen limasieni, joka tappoi molemmat. Olin sitä mieltä, että isomman katajan portin pieleen tyhjäksi jättämään tilaan pitää saada täytettä. Kaivoin juurakon ylös ja istutin kuoppaan reilun metrin mittaisen kuusennäreen. Kastelin sitä parin vuoden ajan. Kuusi elää edelleen ja voi paksusti. Isäni Yrjö Nikulaisen ottamassa kuvassa näkyvä portti on puolentoista metrin korkuinen. Kuva on otettu alkuvuodesta 1952. Oman kuvani otin 29. syyskuuta 2017. Kuvassa kuusen juurella on 24 sentin levyinen joulukuusen jalka. Ei taitaisi enää kelvata näreelleni. Nyt se on pihan korkein puu siitä huolimatta, että muutama vuosi sitten lumi pudotti sen latvasta reilun kahden metrin pätkän alas. Millainen mahtaa nyt istutettu juhlakuusi olla sadan vuoden päästä? Juha Nikulainen