Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Kolumni: Isän muisto

Torstaina isäni Otto Jalmari täyttäisi 101. Hän palveli niin talvisodan pakkaset kuin jatkosodan Karjalan korvet, ehtipä vielä Lapin sodankin pyörteisiin Kemiin rakennushommiin. Sotilaana hän muistutti ehkä eniten Tuntemattoman Lahtista. Kiroillen ja epäillen, mutta parhaansa tehden kuitenkin. Korpin jämät ja muutama prenikka jäivät muistoksi. Pahempia haavoittumisia ei tullut, toki muutamia arpia niin ruumiiseen kuin sieluunkin, mutta kuolemaansa asti hän pystyi aika hyvin sulkemaan sisäänsä katkeruuden menetetystä nuoruudesta. Meillä ei ryssitelty, päinvastoin kunnioitus venäläisiä kohtaan kuului puheista ja hiprakassa lauletuista lauluista. Sotien jälkeen hän teki monenlaisia töitä. Viljeli, oli mukana tekemässä Palsinan uutta koulua, jossa minäkin koulutieni 1964 aloitin, kengitti hevosia, teurasti ja muurasi monet takat, leipäuunit ja hellat. Itseoppineena, ammattikouluja ei hänen nuoruudessaan käyty saati että niitä olisi ollutkaan. Päästyäni armeijasta jäimme kahden asumaan Runttimäkeen. Siiri-äiti oli kuollut puoli vuotta aiemmin. Parikymppisen ja kuusikymppisen yhteiselo ei kulkenut ihan parhaimmissa merkeissä. Olin kapinallinen kloppi, en olisi holhousta enkä neuvoja kaivannut. Piakkoin muutin Mänttään Olga-tädin vintille. Saattoi mennä pitkiäkin aikoja, etten isää nähnytkään. Vuodet kuluivat. Tapasin Airin ja vähän jännitin ensimmäistä yhteistä käyntiämme isän luona. Se meni kuitenkin hienosti ja kaiken kruunasi, kun hän soitti: ”Nyt sulla on poika sellainen nainen että pidä siitä kiinni!” kuului tyhjentävä jyräys. Niin alkoi isä- poikasuhteen uusi aika. Kanssakäyminen lisääntyi. Mieltäni lämmitti kun tiesin kumppanini nauttivan täyttä hyväksyntää. Ihan viime vuosina otin isän kanssa napanteriakin. Kielet kirposivat, enkä pitänyt vastenmielisenä kysellä sotamuistojakaan. Itse asiassa historiasta kiinnostuneelle ne olivat sitä parasta kuultavaa. Mielellään hän niitä kertoili. Ei kaikkein ikävimpiä, mutta esimerkiksi Väinö- veljensä kaatumisen elokuun alussa 1941 hän pystyi kuvaamaan hyvinkin tarkasti. Tänään on ohjelmassa käynti Kuoreveden kirkolla. Siellä he lepäävät, niin isä kuin äitikin. "Sotilaana hän muistutti ehkä eniten Tuntemattoman Lahtista."