Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Kolumni: Siirrynkö tälle vuosituhannelle?

Suomi täyttää kohta pyöreät 100 vuotta. Olisiko minunkin aika jo siirtää elämänmuotoani vallitsevaan nykymenoon? Mistä suunnasta oppia ottaisin? Kuulin jokin aika sitten erään nuoren perustelevan kummallista ulkonäköään toteamalla kysyjälle: Erilaisuus on kaunista, pitää erottua muista. Ilmeisesti ulkoinen habitus on kaikki kaikessa. Jäin pohtimaan vallitsevaa näkemystä ihmisen ulkomuodosta. Kaikenlaista todellakin löytyy. Ehkä jotkut ilmenemismuodot sopisivat minullekin. Muutamia valittavaksi: kummalliset kampaukset, ei hiuksia lainkaan, mitä räikeimmät värit, moninaisia lävistyksiä ja tatuointeja kaikkialla kehossa. Mistähän aloittaisin? Ostaisinko upouudet farkut, joihin saksisin välittömästi suuret reiät polvien kohdille? Tosi makeet niistä saisi, jos saksisin ne suoraan string-mallin mukaisiksi. Ryhtyisinkö käyttämään punaista Cousteau-pipoani kaikissa mahdollisissa paikoissa ja tilanteissa kotona tai missä tahansa muualla: syödessä, nukkuessa, saunassa, uidessa, kesähelteellä? Olisihan se oiva osa uutta identiteettiäni. Toinen nykyajan houkutus: Kuulen joka puolella aivan yleisesti estotonta kiroilemista. Villitykseksi yltynyt puhetapa lienee lähtenyt liikkeelle nuorisosta. Koululaiset ja opiskelijat tuntuvat varsinkin keskenään keskustellessaan käyttävän kirosanoja lähes joka lauseessa. Tapa on jo tarttunut jopa eläkeukkoihin. Siellä missä vähintään kaksi samanhenkistä alkaa jutustella, kirosanat suorastaan tulvivat kuuluviin. Sama kehitys näyttää tavoittavan myös aikuiset ja seniorinaisetkin. Kiroilua voi kuulla myös kaiken maailman julkimoiden puheessa. TV -toimittajat, urheiluselostajat ja -kommentaattorit terästävät sanottavaansa kirosanoilla aina lisääntyvässä määrin. Loppujen lopuksi en aio liittyä kumpaankaan joukkoon. Tyydyn olemaan nyt ja vastakin tuiki tavallinen tavis! Loppuelämän ohjeeksi minulle riittää kaksi normatiivista viisautta: Kantin – kategorinen imperatiivi ja Vuorisaarnan – kultainen sääntö . En keksi yhtäkään syytä, miksi minun pitäisi luopua empatiasta. Jos kerran ihmisen paras ystävä on toinen ihminen, joka tämän kaiken sietää, riittää se minullekin vallan mainiosti. Ei minusta tule tekemälläkään narsistia! "Ryhtyisinkö käyttämään punaista Cousteau-pipoani kaikissa paikoissa?"