Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Poistetaan koko liikenteenjakaja

MIELIPIDE Vastaanpa itse asettamaani kysymykseen Miinanpellonkadusta (KMV-lehti 8. joulukuuta).Suunnitelma näyttää hienolta piirustuslaudalla, mutta se ei toimi käytännössä. Kuvassa näkyvä Liikenteen jakaja-merkki kuuluu määräysmerkkeihin ja tarkoittaa, että liikenteenjakaja on ohitettava oikealta puolelta. Henkilöautolla sen voisi ajaa liikennemerkin ja -sääntöjen mukaan, mutta melkoinen ratinkääntäjä tarvitsee olla. Isommalla ajoneuvolla se ei onnistu ollenkaan, vaikka olisi haluakin. Siis jos suunnittelija on suunnitellut näin, niin se on väärin. Mutta jos suunnitelman toteuttaja on tulkinnut suunnitelmaa oman päänsä mukaan ja sijoittanut liikenteenjakajan vikapaikkaan niin sitten se on väärin. Mielestäni tässä ei tarvitse liikenteenjakajaa ollenkaan. Vaikka jos Niittykatua joskus lavennetaan, niin se on joskus ja siihen kuluu aikaa. Siihen saakka jakajaa ei kannata pitää tuossa paikassa. Nyt kun asfalttia ei vielä ole se kannattaa poistaa siitä, ja pysyvästi. Ja kun aloin kirjoittamaan niin laitanpa samalla mielipiteeni Koskelankadun ja Virtasalmentien Stop-merkkien pysäytysviivoista. Tieliikennelain mukaan jokaisen ajoneuvon on pysäytettävä pysäytysviivan kohdalla. Mutta kyseessä olevalla kaduilla viiva on sellaisessa paikassa, että siitä ei ole riittävää näkyvyyttä. Laki sanoo, että jos pysäytysviivaa ei ole niin ajoneuvo on pysäytettävä sellaiseen kohtaan, josta on mahdollisimman hyvä näkyvyys risteävälle tielle. Siis poistetaan viivat. On paljon tarpeellisempaa pysähtyä sellaiseen paikkaan, josta jotakin näkee, kuin että pysähtyy viivan kohdalle, josta ei näe mitään.