Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Kirja-arvio: itsenäisyys ei ollut mikään läpihuutojuttu

Punaisen leijonan maa (Otava, 2017, 237 sivua) Suomessa oli täysi hulina suurlakkoviikolla marraskuussa 1917. Punaiset tekivät kymmeniä murhia. Sen jälkeen oli hiukan rauhallisempaa aikaa kunnes repesi vapaussota-alkuisena sisällissodaksi tammikuussa 1918. Filosofian maisteri Janne Könönen käsittelee kirjassaan lähinnä joulukuun tapahtumia, ja paljolti maamme itsenäisyysjulistuksen tiimoilta. Suomen eduskunta päätti 15. marraskuuta 1917 ottaa korkeimman hallintovallan itselleen. Sen jälkeen itsenäisyyssenaatti antoi 4. joulukuuta laatimansa itsenäisyysjulistuksen eduskunnalle käsiteltäväksi. Se päättikin kaksi päivää myöhemmin oikeiston äänin 100–88, että Suomi on suvereeni, itsenäinen valtio. Vasemmisto vastusti tuota päätöstä, itsenäisyyttä kyllä jotenkin kannattivat, koska edellytti sen hyväksytettäväksi Venäjän bolševikkihallinnolla. Työläisjohtajilla oli tuolloin ajatus ottaa lähitulevaisuudessa hallintovalta kokonaan itselleen. Kapinaan ryhtymiseenhän bolševikit olivat käyneet Stalinin johdolla voimakkaasti sosialisteja kehottamassa, jopa sitä vaatimassa, marraskuun lakon aikana. Könönen esittää useamman kerran kysymyksen: päädyimmekö eroon Venäjästä Saksan ohjeistuksesta ja vaatimuksesta, vai puhtaasti omana, itsenäisenä ratkaisuna? Sillä ei ole suurtakaan merkitystä kuinka kaikki tapahtui. Saksaan tukeutuminen oli tuolloin joulukuussa aivan luonnollista monestakin syystä. Porvarillisten itsenäisyysmiesten kesken herätti paljon keskustelua Erich Ludendorffin laatima tarjous Saksan avusta. Se oli laadittu listan muotoon, ja sisälsi joukon ehdotuksia ja vaatimuksia maamme tulevalle hallinnolle. Mikään läpihuutojuttu ei itsenäistymispäätös ollut. Kyllä siinä oli monenlaista mutkaa ja mäkeä. Ei vähimmin porvarien ja sosialistien välistä jatkuvaa kahinaa. Paljolti sitä myös oikeiston omien päättäjien kesken. Könönen toteaa kuitenkin selvästi, että Venäjästä irtautumishetki oli oikea, tapahtui se sitten enemmän tai vähemmän johdetusti, omaehtoisesti, tai maailmanpoliittisten olosuhteiden pakottamana. Sisällissodan jälkeen monet sosialistijohtajat kritikoivat porvarillista itsenäisyysjulistusta. Vuonna 1928 oli Suomen Sosialidemokraatissa kirjoitus otsikolla: ”Suomen itsenäisyys – Saksan käskystä”. Mutta mihin oli lehdeltä unohtunut se kenen ohjeistamana alettiin punakapina, ja millaista ”pseudoitsenäisyyttä” sillä ajettiin? Aseellinen vallananastamisyrityshän tapahtui suurelta osin Venäjän bolševikkijohdon tahdosta ja vaatimana, ja heillä oli asiassa paljon enemmän omia päämääriä kuin Saksalla konsanaan. Kirjoittaja viljelee kirjassaan ehkä hieman liiaksi huumoria asioista, jotka eivät ole sille otollisia. Jälkikirjoitus: Suomen leijona on kyllä aina ollut keltainen; mitä metaforaa Könönen on kirjansa otsikolla sitten tarkoittanutkin.