Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Autere-opiston rehtori Arto Juurakko jätti Mänttä-Vilppulan ja haaveilee romaanin kirjoittamisesta – "Määrärahaleikkaukset eivät kauheasti motivoi"

Oletko onnellinen? Kysymys saa Arto Juurakon hetkeksi hämilleen. Pienen tuumaustuokion jälkeen hän vastaa kyllä. –Olen mahtavassa tilanteessa. Muualla hyvä, kotona parempi. "Muualla" tarkoittaa Mänttä-Vilppulaa, jossa Juurakko viettää haastatteluhetkellä viimeisiä päiviään kulttuurijohtajan ja Autere-opiston rehtorin virassa. "Kotona" taas viittaa Juurakon synnyinkaupunkiin Alavuteen, jonka kansalaisopiston rehtoriksi hänet valittiin joulun alla. Jutun julkaisun aikaan Juurakko on ensimmäistä viikkoa uudessa ja viimeisessä virassaan. –Tämä on se minun loppusijoituspaikkani. Mutta miksi? Arto Juurakko syntyi iltatähdeksi ja neljänneksi lapseksi Alavudelle vuonna 1962. Pieni poika vietti leppoisaa maatilan elämää 11-vuotiaaksi asti. Silloin perheen äiti kuoli ja huolettomuus loppui siihen. Tilan pellot piti myydä, sillä Juurakon isä oli sotainvalidi, eikä pystynyt hoitamaan paikkaa yksin. –Isällä oli Tali-Ihantalassa koteloitunut luoti maksassa. Sitä ei löydetty kuin vasta 1960-luvulla, Juurakko kertoo. Juurakko asui Alavudella 23-vuotiaaksi asti. Sitten kulttuurista kiinnostunut nuori mies opiskeli valintakoekirjat ulkoa ja pääsi opiskelemaan Helsingin yliopistoon kulttuurien tutkimista. Juurakko ei ollut nykymittapuulla mikään ihanneopiskelija. Hän luki kaikkea kiinnostavaa, kuten muun muassa kirjallisuustiedettä, teatteritiedettä ja suomea, ja valmistui vasta yhdeksän vuoden opiskelun jälkeen. Juurakko kirjoitti pro gradu -tutkielmansa vuonna 1952 rakennetussa kotitalossaan Alavudella. Valmistuttuaan hän on työskennellyt muun muassa Seinäjoella, Turussa ja Mänttä-Vilppulassa. Alavus on kuitenkin aina pysynyt tärkeänä paikkana hänen elämässään. Alavudella kirjoittaminen sujuu parhaiten. –Siellä on jonkinlainen rauha, jota ei muualla ole. Työpaikan vaihtoon on myös ammatillisia syitä. Lakeudenportin kansalaisopiston ja Autere-opiston välillä ratkaisevin ero on olosuhteissa. Juurakon mukaan Alavudella on esimerkiksi juuri kunnostetut toimistotilat. Mänttä-Vilppulassa kaupungin huono taloustilanne tarkoittaa, että lähitulevaisuudessa joudutaan säästämään. –Ymmärrän kyllä, että jos menee huonosti, niin silloin pitää leikata. Autere-opiston 380 000 euron budjetista lähtee 80 000 euroa pois. Määrärahaleikkaukset eivät kauheasti motivoi. Juurakko jää kaipaamaan Mänttä-Vilppulasta eniten ihmisiä. Hän muistelee lämmöllä paitsi työntekijöitä, myös paikallisten yhdistysten ideoita, jotka kantoivat valmiiksi teoksiksi. Esimerkiksi Juurakko nostaa Punainen lettinauha -näytelmän, jota esitettiin Vilppulassa viime kesänä. –Esitys oli koskettava, ja vangit rakensivat hyvän katsomon. Siinä oli sellaista me-henkeä, jota Suomi 100 -tapahtumissa pitikin olla. Juurakon mielestä hänen seuraajansa olisi hyvä pärjätä tavallisten ihmisten kanssa ja saada omaehtoiset ideat kypsymään. Tärkeää Juurakosta lisäksi on, että kaupunki satsaa olosuhteisiin. –Kuvataide on täällä aika hyvin hanskassa, sen kun antaa palaa vaan. Mutta jotain muutakin pitäisi olla. Olen haaveillut kunnon teatteritilasta ja konserttisalista. Jumppasalin akustiikka ei valitettavasti riitä konsertteihin. Radankiillottaja ja romaani mielessä Juurakko on julkaissut runokokoelmia, tietokirjoja, sanoituksia ja näytelmiä. Tällä hetkellä hän viimeistelee Radankiillottaja -nimistä näytelmää, joka kertoo sananmukaisesti miehestä, joka kiillottaa hylättyjä junakiskoja. Mittava ansioluettelo osoittaa, että kirjoittamisella on tärkeä paikka Juurakon elämässä. –Kirjoittaminen on tapa ajatella paperille. Onhan se hirvittävän iso asia selvittää, mitä täällä maailmassa tapahtuu. Mitä haaveita sinulla vielä on? Tällä kertaa Juurakon ei tarvitse hapuilla sanoja, vaan vastaus tulee salamana. –Romaanin kirjoittaminen. Aihe on kuulemma jo mielessä ja tekstiäkin rustattu, mutta sen enempää Juurakko ei vielä halua paljastaa. Hän työstää tekstiä yhtä aikaa Radankiillottajan kanssa. 55-vuotiaalla alavutelaisella ei ole mikään kiire. –Jos sitä elää 100-vuotiaaksi, niin tässähän ollaan vasta puolivälissä.