Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Valopainit painittiin lauantaina

Roope Liinamaan muistopainit eli niin kutsutut Valopainit painittiin jälleen viime lauantaina. Tämän vuoden kisat olivat järjestyksessään 97. Lähestymme kovaa vauhtia sadansia kisoja, lieneekö Suomen maassa montaakaan näin montaa kertaa peräkkäin järjestettyä urheilutapahtumaa. Kisa järjestelyt sujuivat mallikkaasti useiden talkoolaisten voimin tänäkin vuonna. Tänäkin vuonna painijoita saapui eri puolilta Pirkanmaata ja Keski-Suomea mukaan kisaamaan. Oman seuran painijoita oli tällä kertaa mukana kahdeksan, joista aloittelijoita neljä, tyttöjä kaksi ja kilparyhmän painijoita kaksi. Kisoissa oteltiin kaiken kaikkiaan 69 painijan voimin. Mäntän painijat saavuttivat kisoissa useita palkinto sijoituksia. Aloittelijat 27 kg sarjassa painivat Topias Tepponen (4.) ja Joona Rauhala (5.) Rauhala valitettavasti loukkaantui heti ensimmäisessä ottelussaan eikä näin ollen päässyt haastamaan sarjan muita painijoita. Sarjassa aloittelijat 31 kg Eevertti Karppinen sijoittui toiseksi häviten vain sarjan voittajalle, Karppinen palkittiin myös Valon sisupainija palkinnolla. Tässä samassa sarjassa Elias Anttila sijoittui kolmanneksi. Aloittelija sarjan 54 kg lopputuloksissa Akseli Järvinen oli niin ikään toinen. Mäntän Valossa painii tällä hetkellä kaksi tyttöpainijaa, Jemina Rauhala ja Pilvi Nieminen . Jemina voitti oman sarjansa, eli tytöt 32 kg. Jemina myös palkittiin Valon paras painija palkinnolla. Pilvi Nieminen sijoittui sarjassaan toiseksi. Kilparyhmän painijoista Tenho Palmroth sijoittui pronssille sarjassa pojat alle 17 vuotta 47 kg ja Vili Nieminen oli sarjassaan pojat alle 17 vuotta 53 kg neljäs. Perinteinen kiertopalkinto, joka annetaan kisojen parhaalle painijalle, ojennettiin tänä vuonna Viialan Pyryä edustavalle Eemeli Rautaselle .