Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Toimitus on katsonut: Murheellisten laulujen maasta

Suomi on tuhansien murheellisten laulujen maa. Mäntän Uuden Teatterin (MUT) lauantaina 20. tammikuuta ensi-iltansa saanut Runar ja Kyllikki on yksi näistä lauluista. Elämän valttikortit eivät huku Runar Karlssonilta, jota esittää Akusti Kalliokoski , hän ei saa kunnolla edes kortteja, ei ainakaan valtteja. Valtit ovat vähissä myös toisella pääosan esittäjällä Tia Hienosella , joka esittää Kyllikki Laihoa, mutta eri tavalla. Jussi Kylätaskun (1943–2005) kirjoittaman näytelmän on MUT:lle ohjannut Janne Salminen . Kirjailijana Kylätasku tuntuu näytelmässä tutkivan tuttuja aiheitaan: seksuaalista himoa, fanaattista uskonnollisuutta ja väkivaltaa sekä näiden asioiden yhteyttä toisiinsa. Runar ja Kyllikki -näytelmä pohjautuu todellisuuteen, Kyllikki Saaren murhaan ja Tulilahden kaksoismurhaan. Näytelmä oli vuosikymmeniä sitten mediatapaus. Kylätasku on minusta aina tuntunut erityisen suomalaiselta kirjailijalta. Siksi täällä Hämeen nurkilla, näytelmän sävyt ovat uskottavasti kohdallaan. Kylätaskun kaksimielinen navanalushuumori soi mukana, kuin vuosikymmeniä vanhalta levyltä soitettuna, mutta pysyy sävellajissaan. Pääpari näyttelee riipaisevasti ja uskottavasti näitä nuoria. Katsojana nuorille soisi niin mielellään onnea ja iloa, mutta se ei tässä maailmassa paljon pilkota. Runar on jo syntymässään säikähtänyt, ujo ja hiljainen herkkä poika. Hän kavahtaa sisimmässään maailman raakuutta ja raadollisuutta, eikä kantti tahdo riittää naisten kanssa. Kyllikki taas vaikuttaa sinisilmäiseltä kiltiltä tytöltä, joka ankaran kasvatuksen kokeneena valitsee yltiöuskovaisen polun elämässään. Nuoret nousevat kuin korkokuvana esiin kylän muusta väestä, tunnistettavan nuoruuden ristiriitaisen toivon ja pelon sekaisen elämäntunteensa takia. Kylän muun väen heilunta moraalin, halun, vihan, himon, vanhenemisen, toiveiden ja käsitysten välillä, korostaa nuorten tilannetta ja näyttää samalla ihmisluonteen koko kirjon. Näytelmän tapahtumien kulku pystyy kuitenkin myös siihen, mihin tarinan aina täytyy pystyä, nimittäin yllättämään. Näyttelijätyössä ei ole moittimista. Muutamien näyttelijöiden sanojen sekoittumiset eivät häirinneet, koska heillä ja koko ryhmällä on niin hyvä veto päällä lavalla koko esityksen ajan. Pituutta näytelmälle tuli väliaikoineen 2,5 tuntia. Kyllä taidekaupungissa teatteri pitää olla ja ilokseni huomaan taas että onkin.