Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Mäntän VPK tutuksi Turvallisuuspäivänä – Katso, kuinka onnettomuusauto avataan kuin jugurttipurkki

12 asteen pakkanen aiheutti pientä päänvaivaa Mäntän VPK:n ja KPK:n järjestämässä Turvallisuuspäivässä. –Alkusammutuksessa oli pieniä haasteita, kun vedellä täytetyt sammuttimet menivät vähän jäähän, kertoo Mäntän VPK:n puheenjohtaja Sami-Pekka Korpela . Alkusammutus oli yksi Turvallisuuspäivän lapsille suunnatuista rasteista. Muilla rasteilla muun muassa esiteltiin paloautoja ja käytiin temppuradalla. –Kivasti porukkaa on käynyt kyllä, Korpela sanoo. Katso videolta, kuinka Mäntän VPK pelastaa henkilön kolariautosta: Turvallisuuspäivän tarkoituksena oli pitkälti se, että Mäntän VPK ja sen toiminta tulevat ihmisille tutuiksi. –Halutaan tuoda meidän toimintaa tänne ihmisten keskelle, eikä toimia aina niin, että ollaan paloasemalla tai muussa sellaisessa ympäristössä. Tuodaan lapsille tätä toimintaa näytille ja muuta. Pientä viihdykettä näin lauantain pakkaspäivään, Korpela sanoo. Korpela toivoo , että Turvallisuuspäivästä mieleen jäisi, kuinka liikenneonnettomuuspaikalla toimitaan. Hän muistuttaa, ettei liikenneonnettomuuspaikalle tulisi koskaan jäädä kuvaamaan. –Pitää soittaa 112:een ja varmistaa, että hälytys on annettu. Sitten tavalla tai toisella varmistaa, onko kaikki hyvin ja mitä on sattunut. Ja tarvittaessa pelastaa, Korpela sanoo.