Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Osku-kissa oli kateissa miltei viikon ja löytyi mänttäläisestä viljasiilosta – "Luulin, että ilves on syönyt sen"

7,5-vuotias maatiaiskissa Osku viihtyy ulkona. Se pyydystelee hiiriä ja tuo niitä joskus portaille omistajiaan ilahduttamaan. Osku saattaa kesäisin viettää yön ulkona silloin tällöin, mutta tammikuun lopussa sen ulkoiluvisiitti venähti huolestuttavan pitkäksi. Osku oli kateissa kokonaiset kuusi päivää. Omistajan mukaan se ei ole koskaan ollut niin kauaa pois. –Luulin, että ilves on syönyt sen, omistaja kertoo. Oskun katoamisen aikaan oli kovia pakkasia, joita seurasi runsas lumipyry. Jäljittäminen ei siis ollut mahdollista. Omistajat ilmoittivat katoamisesta Karkurit.fi-palveluun ja Facebookiin. Heitä kannustettiin myös jakamaa katoamisilmoituksia A4-lapuilla naapurustoon. –Tulostimme ja jaoimme niitä yli 200 kappaletta, omistaja sanoo. Kissa tuijotti ikkunasta Päivät kuluivat. Oskua ei löytynyt. Eräänä iltana puhelin pirisi. Soittaja vinkkasi Oskun omistajille, että läheiseltä Seppälän ratsutilalta oli löytynyt karkurikatteja ennenkin. –Ajattelin soittaa sinne heti, mutta kello oli jo niin paljon, että päätin odottaa yön yli. Omistaja selasi juuri ratsutilan yhteystietoja läpi, kun kännykkä pärähti jälleen. Tällä kertaa langan päästä kuului Seppälän ratsutilan hoitajan ääni. –Hän kertoi, että se teidän kissanne on täällä meidän viljasiilossa. Osku oli ilmeisesti tippunut viljasiilon luukusta alas, eikä päässyt sieltä enää pois. Ratsutilan hoitaja kertoi Oskun omistajille, että kissa tuijotti häntä ikkunasta, kun hoitaja käveli viljasiilon ohi. Uskollisen sorttinen eläin Kun Osku pääsi kotiin, se oli nälkäinen ja janoinen. Omistaja arvelee, ettei se syönyt tai juonut reissullaan juuri yhtään. Eläinlääkäri neuvoi antamaan ruokaa vähän kerrallaan. Osku ei eläinlääkärin ohjeita sulattanut. –Meinasin antaa sille puoli pussia märkäruokaa, mutta se ei rauhoittunut ennen kuin oli syönyt 2,5 pussia, omistaja kertoo. Ensimmäiset päivät Osku oli myös hieman rauhaton. Harmaa maatiainen tutki talon kaikki paikat ja huoneet läpi, eikä halunnut lähteä ollenkaan ulos. Sittemmin sen käytös palautui normaaliksi. –Eilen Osku nukkui koko päivän. Ja on se käynyt ulkonakin, omistaja sanoo. Omistaja sanoo, että Osku pääsee ulos jaloittelemaan myös jatkossa. Hän ei usko, että kissa katoaa uudelleen. –Osku on uskollisen sorttinen kissa. Kissaa kannattaa ensisijaisesti etsiä lähiympäristöstä. Tutki kaikki katoamispaikan lähellä olevat roskakatokset, ladot, kivenkolot ja muut piilopaikat. Pelästynyt kissa saattaa piilotella jopa omassa pihapiirissään. Kissaa voi houkutella esiin ruuan tai vaikka tutun koiran avulla. Vältä kuitenkin liikaa hälinää ettei kissa pelästyisi enempää. Muista tehokas ilmoittelu naapureille, verkkoon, poliisille ja löytöeläinpaikkoihin. Muista myös paperiset ilmoitukset! Tee katoamispaikalta ja kaikista muista ilmansuunnista hajujälkiä turvallista reittiä pitkin kotiin. Kaverikoira tai -kissa voi olla mukana tekemässä hajujälkiä tai hajujälkiä voi tehdä levittämällä pieniä määriä kaverikissan pissaista kissanhiekkaa maastoon. Usein karkuri osaa suunnistaa tuttuja jälkiä pitkin kotiin. Aloita loukuttaminen katoamispaikalla. Loukkuja saa lainaan ja loukuille käyttöopastusta mm. Etsijäkoiraliitolta ja eläinsuojeluyhdistyksiltä. Ota karkurin haju talteen siltä varalta, että etsijäkoiran apua tarvitaan. Hyviä hajuja ovat esim. valjaat, makuualusta, lelut tai kissan hoitovälineet. Säilö haju puhtaaseen lasipurkkiin tai muovipussiin. Jos havaitset karkurin, koita rauhoittaa alue. Houkuttele kissaa luoksesi äänellä. Maan raapiminen tai kissan omalla lelulla leikkiminen voivat myös houkutella sen. Samoin voit houkutella kissaa tuoksuvan ruuan avulla. Voimakkaan hajuiset kalasäilykkeet, kuten makrillit, herättävät yleensä kissan mielenkiinnon. Lähde: Kissaliitto.fi