Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Kolumni: Voiko ihminen olla tasapainossa koko ajan?

Tasapaino. Sana, mitä voi pyöritellä ja keikutella monelta eri puolelta ja merkityksistä. Tasapainonhan tulee olla olemassa, koska silloin pysymme pystyssä, liikkeessä ja kehitymme! Lapsella tasapainon opettelu lähtee yleensä kehittymään vaistonvaraisesti että fysiologisesti ja kehittyy omaan tahtiinsa. Opettelu on yksilöllistä, jolloin se saattaa olla monimutkaista, hiukan vaarallistakin mutta ennen kaikkea sitä tulee kannustavasti tukea, auttaa ja seurata yhdessä sekä muistaa kehua. Usein lapsilla opettelu sujuu hienosti, sen enempiä haasteita vastaan tulematta. Mutta voiko ihminen olla tasapainossa koko ajan? Minun mielestäni ei voi. Jos et itse aiheuta tasapainosi horjumista, joku muu tai jokin asia sen saa aiheutettua. Joskus on hyvä, että tasapaino heilahtaa ja saatat huomata sen olevan positiivisesti itseäsi kehittävää. Jos puolestaan heilahdus onkin negatiivisen puolella, silloin tulee olla rohkeus tarttua asioihin, antaa tukea, kunnioittaa, luottaa sekä ensiarvoisen tärkeää on kuunnella toisia, eikä vain ajaa omaa etua. Luottamuksen tasapaino on silloin avainasemassa, mikä pysyy mielestäni keikkumatta, kun keskinäinen vuorovaikutus on olemassa. Nytpä otan esille tasapainon erilaisen merkityksen. Viime syksynä käynnistyi Mänttä-Vilppulan kaupungin talouden tasapainottaminen ja päätöksenteossa sen tulisi olla tänä keväänä. Meistä päätöksentekijöistä tulee talouden tasapainottamisessa löytyä rohkeutta tarttua esille tuleviin eri näkökulmiin ja ottaa haasteet yhdessä keskusteluun ja päättää kuntamme ja kuntalaisten edun mukaisesti. Kevääseen liittyy myös toinen kaupungin tasapainoon liittyvä prosessi, uuden kaupunginjohtajan haku. Se on jo alkanut toimikunnan nimeämisellä, valintakriteerit hyväksytty ja hakuilmoitus julkaistu. Mielenkiinnolla odotan päätöksentekijänä taidekaupunkimme uuden kaupunginjohtajan valintaprosessia. Mielestäni talous ja uuden kaupunginjohtajan valintaprosessi tällä hetkellä saisivat riittää kaupunkimme tasapainon keikkumiseen. Mutta tulevaisuuteen kuuluu aina se yllätyksellisyys, joka joskus saattaa heilauttaa taidekaupunkimme tasapainoa, toivoisin tietysti positiivisessa mielessä. Mielenkiintoinen vuosi on siis alkanut ja tähdätkäämme tasapainoon niin elämässä kuin kaupunkimme päätöksenteossa. "Mielenkiinnolla odotan päätöksentekijänä taidekaupunkimme uuden kaupunginjohtajan valintaprosessia."