Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Evelina tähdittää nuorten tapahtumaa – ilmainen sisäänpääsy ja kuljetus antaa kaikille mahdollisuuden osallistua

Nuorten harrastemessut huipentuu toukokuussa Evelinan keikkaan Mäntässä. Kaikille 13–19-vuotiaille Mänttä-Vilppulan nuorille avoin tapahtuma järjestetään keskiviikkona 9. toukokuuta. Tapahtuman järjestää Mänttä-Vilppulan alueen Lions Clubit yhteistyössä paikallisten nuorten kanssa valtakunnallisen Punainen Sulka -keräyksen varoilla. –Viisi paikallista Lions Clubia osallistui valtakunnalliseen keräykseen ja olimme keräämällämme summalla kärkipäässä Suomen klubeista koko keräyksessä. Kokonaiskeräyssummastamme tuli takaisin noin 25 prosenttia, kertoo nuortenmessujen työryhmän vetäjä, LC Mänttä/Estereiden Pia Nieminen . Punainen Sulka -keräyksen varat on tarkoitettu käytettäväksi nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi keräyspaikkakunnilla ja siitä lähti idea nuorten tapahtuman järjestämiseen Mänttä-Vilppulassa. "Pisteet voisivat olla elämyksellisiä" Koska tapahtumaa suunnitellaan juuri nuorille, oli Niemisen mukaan tärkeää saada tapahtuman työryhmään mukaan paikallisia nuoria. –On aivan mahtavaa olla mukana järjestämässä tätä tapahtumaa. Me toimimme tässä viestin välittäjinä nuorten ja työryhmän välillä sekä olemme mukana ideoinnissa, kertovat Mäntän lukion opiskelijat Niklas Toijala ja Minna Pynnöniemi . Itse tapahtumaksi on suunniteltu nuorten harrastemessuja Mäntän koulukeskuksen liikuntasalilla ja sen ympäristössä. Päivätapahtuma järjestetään kouluaikaan, mikä varmistaa kouluissa olevien nuorten paikalle tulemisen. Myös ne nuoret, jotka eivät tällä hetkellä ole opiskelemassa tai peruskoulussa, ovat tervetulleita tapahtumaan. –Päivätapahtumaan liittyen lähetän paikallisille yhdistyksille ja seuroille sähköpostilla kutsukirjeen, jossa kerromme tapahtumasta ja pyydämme heitä mukaan messuille, Nieminen kertoo. –Toivon, että mahdollisimman moni yhdistys, seura tai harrastusporukka, joka kokee, että heillä olisi nuorille jotain tarjottavaa, toisi oman pisteensä messuille. Järjestäjät toivovat, että näytteilleasettajat tarjoaisivat nuorille jotain mielenkiintoista ja konkreettista esittelyä harrastukseen. –Pisteet voisivat olla elämyksellisiä. Sellaisia, missä nuoret pääsisivät itse kokeilemaan tai tekemään jotain, Nieminen kertoo. –Toivottavasti mahdollisimman moni löytää messuilta oman juttunsa, lisää Pynnöniemi. Tapahtuma kattaa 600–700 nuorta Pisteiden lisäksi messuille on suunniteltu erilaista ohjelmaa. Niemisen mukaan ajatuksena on ollut muun muassa nuorten 4H-yrittäjien esittelyä ja Mänttä-Vilppulasta nousseiden onnistujien tarinoita. Näytteilleasettajien lisäksi mukaan on pyydetty poliisia ja Liikenneturvaa. –Tapahtuma huipentuu illalla Eveliinan tunninmittaiseen keikkaan. Iltatapahtuma alkaisi kello 18 ja ennen Eveliinaa esiintyisi lämmittelybändi, Nieminen kertoo. Eveliinan keikka sekä päivätapahtuma ovat päihteettömiä ja sitä on haluttu tukea myös ajankohdan valinnalla sekä kellon ajalla. Tapahtumapäivän ohjelma loppuu kello 21. –Meillä on ajatus, että päivätapahtumassa voisi kerätä esimerkiksi leimoja passiin, jolla sitten saisi rannekkeen keikalle ja vain rannekkeella pääsisi sisään. Sillä tavoin voisimme valvoa, että sisälle pääsevät vain siihen oikeutetut, Nieminen kertoo. Nuorten tapahtuma kattaa parhaimmillaan 600–700 nuorta, kun mukana luvussa ovat opiskelijat. Illan keikalle odotetaan noin 300–400 nuorta. –Vilppulasta, Kolhosta ja Pohjaslahdelta järjestetään kuljetus, jotta kaikki halukkaat pääsisivät paikalle, Nieminen sanoo. EDIT: 12. helmikuuta kello 11.05: korjattu Eveliinan nimi Evelinaksi ja lisätty väliotsikot.