Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Kolumni: Kukaan ei taida enää röhnöttää keskellä päivää sohvalla

Taustalla raksuttaa 486-suoritin, kyljessä lukee MikroMikko. Mirc (Internet Relay Chat) 6.32 pyörii tästä huolimatta mainiosti. Nimimerkin keksimiseen on käytetty hyvä tovi ja uusia mielenkiintoisia channuja eli kanavia etsitään ahkeraan. Tunnin tai muutaman keskustelu channulla tuo tunteen, että tästä lastulevyseinäisestä korpihuoneesta toden totta voi avautua koko maailma, vaikkakin keskustelukumppani saattaa useimmissa tapauksissa olla viereisen korpikylän kaveri, jonka kanssa saattaa jakaa vielä pulpetinkin. Neonsävyisen tekstimaailman rinnalle saapui eräänä päivänä galleria. Me In Real Chat ja Me In Real Life sai rinnalleen kovan kilpailijan ja monia asia muuttui. Ennen muutosta meille oli selvää milloin olemme ircissä ja milloin irlissä. Tämä raja hävisi. Tuhnuiset web-kameralla otetut mustavalkoiset profiilikuvat vaihtuivat liian suloisiin, komeisiin ja nätteihin. Muutama viikko sitten pyörähtäneen sanomalehti- ja mediataitoviikon aikana keskustelin nuorien kanssa medialukutaidosta ja luotettavan median erottamisesta. Moni nuori kokee somen yhdeksi tietolähteeksi ja mediaksi varsinaisten mediatalojen rinnalla. Näitä se tietyllä tasolla voi ollakin. Mutta entäs se raja ja sen erottaminen? Raja, joka oli ankeahkolla 1990-luvulla helppo havaita. Me somekanavien päivittäiset käyttäjät saamme nauttia päivittäin "kavereidemme" tuhansista päivityksistä. Meidän joukossa on huikean paljon kauniita ja komeita, joilla asiat ovat päivästä päivään hienosti. Me ulkoilemme paljon, me syömme terveellisesti, me heräämme aikaisin, tosin me myös valvomme myöhään, me olemme juhlatuulella ja me vietämme paljon aikaa lasten, perheen, ystävien ja yhteisöjen kanssa. Meidän somelaisten arki näyttää hipovan täydellisyyttä miltei päivittäin. Olemme päivittäin jopa ylettömän positiivisia. Emmehän kuitenkaan luo paineita itsellemme tai jälkikasvullemme tämän jopa sairaalloisen positiivisuuden tulvan keskiössä? Eihän tänään ole kiellettyä olla surullinen tai muutoin negatiivinen? Kukaan ei taida enää röhnöttää keskellä päivää sohvalla, rinnus täynnä rippeitä, yrittäen väistellä lasten tai lemmikin syyllistävää katsetta, joka yrittää kertoa, että eikö jo mentäisi? Kukaan meistä ei myöskään taida enää jättää harkkoja väliin saadakseen vain olla. Kukaan ei myöskään taida enää syödä mikrossa lämmitettyä lihistä ja hikipitsaa. No mutta kukas nyt haluaisikaan katsella itsestään epäonnistunutta kuvaa? Sitä todellista, minkä erottamiseksi täytyisi vielä erikseen mainita, että tässä sitten ei ole käytetty photaria tai mitään muutakaan. Sitä todellista?