Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Tähti teki sen taas – A-pojat selvittivät tiensä SM-finaaleihin

Vilppulan Tähti selvitti tiensä A-poikien SM-sarjan loppuhuipennukseen. Suomen mestari ratkaistaan viime kevään tapaan kaksipäiväisessä turnauksessa, johon lauantain välierissä seulottiin maamme tämän vuoden kahdeksan kärki. Tähti pelasi välieränsä kotisalissaan Parkkivuoressa, jossa neljän joukkueen turnauksessa oli jaossa kaksi paikkaa lopputurnaukseen. Turnauksen ensimmäisessä koitoksessa Tähti otti rutiinivoiton Lempäälän Jyrystä 2–0 (25–22, 25–21). Melko tasaisessa ottelussa Tähti rutisti voiton vastustajaansa tasaisemmalla joukkuesuorituksella. Voitto lipsahti hyppysistä NaPaa vastaan Toisessa ottelussa vastassa oli tunnetusti aina kovalla sykkeellä taisteleva Napapiirin Palloketut, jolle Tähti oli viime turnauksessa hävinnyt. Ensimmäisessä erässä kotijoukkue pelasi ehjää ja tehokasta peliä vähillä virheillä, eikä antanut kaukaisille vieraille saumaa uhitteluun. Erä Tähdelle hallitusti 25–19. Toinen erä kulki pitkälle ensimmäisen askelmerkeillä ja otteluvoitto sekä piletti lopputurnaukseen oli jo vahvasti Petri Köykän joukkueen hyppysissä. Erän puolivälin jälkeen seurasi kuitenkin se lajille niin klassinen vaihe, jossa peliä hallitseva joukkue jää odottamaan voiton putoamista käsiin itsestään. Kovuus unohtui, suorat virheet lisääntyivät ja vastustaja vaistosi saumansa. NaPa aloitti hurjan puolustustaistelun ja käänsi kuin käänsikin erän itselleen jatkopalloilla 26–24. Erän menettäminen nakersi kotijoukkueen korvien väliä sen verran, että kolmas erä lipesi myös pohjoiseen 15–8. Kokemus ratkaisi lopulta Ennen viimeistä Savonlinnan East Volleyta vastaan pelattua välieräturnaus oli edennyt vaiheeseen, jossa NaPa oli jo lunastanut ykkössijan ja toinen finaalipaikka ratkaistaisiin tuon viimeisen ottelun tuloksella. Tähdellä oli varaa jopa 0–2-tappioon, mikäli eräpisteitä kertyisi riittävästi. Selvä 2–0-voitto oli East Volleyn ainoa sauma finaaleihin. Ottelu osoitti, että Tähden tämän ikäluokan joukkueella on runsaasti kokemusta tätäkin tiukemmista paikoista. Kotijoukkue tulitti itävieraat ensimmäisessä erässä lattian rakoon selvin 25–15-numeroin ja varmisti erävoitolla turnauksen kakkossijan. Toisessa erässä valmennus pyöritti vaihtorulettia ja antoi peliaikaa tässä turnauksessa vähemmän vastuuta kantaneille pelureille. Voimasuhteita vaihdot eivät suuremmin muuttaneet, erä Tähdelle 25–17 ja turnaukselle iloinen loppu. Lopputurnaus toukokuussa Tähden 1998 ja nuorempien ikäluokka on kulkenut Suomen kärjen tahdissa vuosikaudet. Paikallislehden vuoden 2017 sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi mainitun A-poikien historiallisen, kotisalissa viime keväänä voitetun Suomen mestaruuden lisäksi joukkue on saavuttanut B-ikäisissä SM-hopean ja C-ikäisissä pronssin. Tämän vuoden kahdeksan kärki laitetaan järjestykseen poikkeuksellisen myöhään, vasta toukokuun 5. ja 6. päivinä. Tuohon asti joukkueella on aikaan hioa sotakirveensä täyteen terään. Varmaa on vain se, että kaikki vastustajat himoitsevat hallitsevan mestarin päänahkaa ja palloakaan ei voiteta vanhoilla meriiteillä eikä ilman kovaa taistelua. Lopputurnaukseen Tähden johdattaa kokemuksella kolmikko Petri Köykkä, Kari Hietavala ja Ahti Laaksi . Johdolla on käytössään sopivan laaja, tasainen ja tasokas tusina, jossa palloa takovat 1998-syntyneet Arttu Salmijärvi , Jussi Lepistö , Niko Jokela , Daniel Heinonen ja Ossi Mäkinen , 1999-vuosikertaa edustavat Voitto Köykkä , Kalle Hietavala ja Mikke Tolvanen ja 2000-lukulaiset Sami Valaranta , Oskari Marjakoski , Teemu Kaitakari ja Lassi Mäntynen . Kaikki mainitut olivat mukana myös välierässä ja kantoivat kortensa kekoon joukkueen eteen.