Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Kolumni: Kalauutisten hyvät ja pahat

Lapsuuteni kirkonkylän uimaranta oli kolmensadan metrin päässä, mutta jouduimme käymään uimakoulumme hiekkakuopilla linjurimatkan takana. Joki oli viemäri, ja sen saastuneisuuden symboliksi nousi lähes Günther Grass-mainen näky: kokonainen kuolleen sian ruho, joka eräänä hellepäivänä purjehti ohitsemme kohti Merenkurkkua. Myös Mänttä-Vilppulassa muistellaan epämuodostuneita kaloja, uimakieltoja ja ”rahan hajua”, joka oli arkipäivää vielä kolme–neljäkymmentä vuotta sitten. Sellutehdas toi elannon, mutta haavoitti vesistön vielä kauas Näsijärvelle ja Kokemäenjokeen saakka. Moni ei tiedä, että sellutehtaan kylkeen 1980-luvun alussa rakennettu Pekilotehdas oli itse asiassa ympäristöpoliittinen investointi. Kaikki sellumassa, joka kulki putkessa tien yli, oli poissa silloisesta jätekuormasta. Eläinrehun jatkojalostaminen jäi tosin kesken, kun tehdas päätettiin 1990-luvun alussa lopettaa. Kun meri kuolee on Pohjaslahden Arkkusaaren kesäasukkaan, taiteilija Kimmo Kaivannon (1932–2012) koskettavimpia teoksia. Taidemaalari näki vesistöjen rehevöityvän ja maalasi lumpeenlehtipeiton koko meren ylle, horisonttiin saakka. Kunpa Kaivanto olisi ehtinyt nähdä suomalaisen vedenpuhdistusjärjestelmän tehokkuuden ja kalalajien paluun vesiimme! Nuo tuoreet uutiset ovat kuin pieniä ihmeitä, painajaisen jälkeistä helpotusta. Kun tehtaat suolsivat jätteitään vesistöihin, mökkiläisiin iski eräänlainen kyynisyys. Ajateltiin, että minun saasteeni on niin pientä tuon suuren saastuttajan rinnalla, että ei kannata kierrättää, viedä kaatopaikalle tai puhdistaa. Mökkimetsämme ovat yhä täynnä isovanhempiemme kaivamia mystisiä kuoppia, joista löytyy öljyisiä kanistereita ja lasinsirpaleita. Nyt maaseudun romuja kerätään aktiivisesti ja ongelmajätekeskuksiin on niiden aukioloaikoina varsinkin kesäisin jatkuva jono. Ja viimein myös muoveja kerätään talteen! Tämä tapahtuukin viime hetkellä. Vielä ei ole jouduttu katselemaan uutiskuvaa Päijänteen laineilla purjehtivasta keinotekoisesta muovisaaresta. Muovijätteen edessä syyllistä on vaikea kohdentaa. On kyse jokaisen ihmisen vastuusta ja arjen valinnoista. Viimeistään tieto mikroskooppisten pienten muovipartikkeleiden ujuttautumisesta kaikkialle kalojen elimistöön ja takaisin ihmiseen luulisi herättävän lainsäätäjät katkaisemaan pikaisesti mikromuovien voittokulun. Muuten hyvät kalauutiset voivat olla Suomessakin pelkkä välivaihe.