Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Nuoremmat pois alta, täältä tulee teräsmuori Aino Ritari

Jos Aino Ritari ei saa hymyä lukijan huulille, sitten ei saa mikään. Näyttelijä, stan up -koomikko Anna Rimpelän esikoisteos Pitkään meni ihan hyvin (Otava, 2018, 268 sivua) on hulvaton ja täynnä hersyvää huumoria, mummohuumoria. 80-vuotias Aino Ritari on erikoinen ja hieman omalaatuinen persoona. Ritari asuu yksin kerrostaloasunnossaan ja suunnittelee kuolemaanvalmistautumisprojektiaan. Jos kaikki on valmiina, kun lähdön hetki tapahtuu, ei ole ainakaan vaaraa siitä, että joku pitäisi Ainolle sellaiset hautajaiset, mistä hän ei pidä. Etenkin hänen ainoan poikansa Saulin vaimo Kaija todennäköisesti pilaisi kaiken, jos saisi vallan päättää Ainon viimeisistä juhlista. Sen virheen mahdollisuus pitää ehdottomasti minimoida. Olihan Kaijalla edellisissä hautajaisissakin aivan vääränväriset kengät! Sitä Aino ei voi antaa ikinä anteeksi. Ainon kuolemanvalmistautumisprojekti pitää sisällään kaiken mahdollisen hautapaikasta, arkkuun ja albaan. Hänen suunnitelmiaan häiritsee jatkuvasti kuitenkin naapurusto, jossa tapahtuu koko ajan jotain, mihin Ainon pitää ehdottomasti puuttua. Etenkin siksi, ettei naapurin Muna, oikeasti Mona, vaan pääse tunkemaan nokkaansa joka asiaan, kuten hänellä on tapana. Sen lisäksi Muna on päättänyt tehdä salaliiton Saulin kanssa ja raportoi tälle kaikista Ainon tekemisistä vain saadakseen Saulin uskomaan Ainon tarvitsevan paikan vanhainkodista. Onneksi Aino on sen verran ovela, että on keksinyt heidän salaliittonsa. Projekti saa uuden käänteen, kun postiluukusta kolahtaa kirje Lähetysyhdistykseltä. Kirjeessä on kuva tummaihoisesta nuoresta miehestä, joka saa Ainon pään aivan sekaisin. Mitenkähän hänen pitäisi tällaiseen käänteeseen nyt suhtautua, kun mies on niin nuorikin? Ehkäpä nuorimies uskoo, että vanhassa on vara parempi. Aino ottaa rullaattorinsa nurkasta ja päättää lähteä käymään neuvolassa ja kysymään sieltä neuvoja asiaan. Yläkerran uusi asukas Seppo Miekk’oja kiinnostaa myös Ainoa, joka haluaa päästä selville, tietenkin ennen Munaa, mikä tämä Miekk’oja on miehiään. Leskimies Miekk’oja puolestaan haluaisi välttyä kaiken maailman turhan höpöttämisestä ja kontakteista muihin asukkaisiin. Uteliasta Ainoa tämä tietenkin kiehtoo entistä enemmän. Rimpelän teos on lennokasta luettavaa ja saa lukijansa purskahtamaan nauruun useita kertoja tarinan edetessä. Aino Ritarin hahmo on loistavan liioiteltu, mutta ei kuitenkaan liikaa. Vanhuksen maailmaa ja ajatuksia Rimpelä osaa kuvailla varsin todenperäisesti. Ulkopuolisen silmin Aino Ritari on varsin hulvaton tyyppi, mutta lähisuvulle hän varmasti aiheuttaa lukuisia harmaita hiuksia. Aivan viime metreille asti Rimpelän teos ei kuitenkaan kanna. Kirjan loppuosassa tuntuu, että Ritarin hahmo saa vakavampia piirteitä ja tarina jäätyy loppua kohden. Siitä huolimatta suosittelen Anna Rimpelän teosta ehdottomasti kevyeksi lukemiseksi ihan kaikille. Ei tarinoiden tarvitse aina olla tiukkapipoisen vakavia, vaan joukossa saa olla hymyä, naurua ja rentoa menoa. Lisää kirja-arvioita voit käydä lukemassa Lukusopista .